En vaihtais sekuntiakaan

Lauri on täällä taas. Me makoillaan humalassa mun kämpillä, kummallakin oma tietokone, kalja ja pöytätuuletin edessään. Ulkona on vain yksinkertaisesti liian kuuma, ihan liian kuuma. Täällä ei sentään ole niin tuskaista, joten ilta kuluu luultavasti näissä merkeissä. 

Tommi soitti yöllä joutuneensa sairaalaan taas kerran, joten sinnekin pitäisi varmasti ehtiä käymään tässä lähipäivinä, jos hän ei kotiudu sitä ennen. Sellaista se liiallinen viinan juominen on, jatkuvaa sairastamista. Olin mä aluks helvetin huolissani, mutta nyt lähinnä ärsyyntynyt. Vaikka samanlainenhan mä itsekin olen.

Eilinen Laurin kanssa sujui oikein hyvin ja kaikki oli aivan ihanaa. Huomenna mun täytyis taas osata päästää irti ja pärjätä yksinäni. Kaikista vaikeinta on tietämättömyys sitä, milloin me tapaamme taas. Mut kyllä mä kestän. Mun on vaan pakko kestää.

Nyt ei oikein irtoa muuta. Tai olis mulla yks aika pitkäkin juttu kirjoitettavana teille, mutta nyt ei tunnu sellaiselta. En jaksa paskamyrskyä nyt.