Jos mä kuolisin nyt, ikävöisitkö sä? Jos päästäisin irti tuskasta, muistaisitko minun olleen olemassa? Jos luovuttaisin, katuisitko tekojasi?
Ehkä.
Miks kaikki ikävöi vasta silloin, kun on liian myöhäistä? Miksi ihminen on arvokas vasta ollessaan kuollut? Miksi apua on tarjolla vasta silloin, kun siitä ei ole enää hyötyä?
Mä en jaksa.
Miks yhden ihmisen kohdalle sattuu kaikki vastoinkäymiset? Miks yksi ihminen saa kaikki huonot ihmissuhteet? Miksi ihminen, joka on jo kokenut niin paljon pahaa, saa vain lisää kauheuksia niskaansa?
Miksi kukaan ei halua mua?
Miksi kukaan ei rakasta mua?
Miksi mä olen arvokas vain netissä, kasvot peitettynä?
Tottakai olet arvokas Ada!! Ainakin meille lukijoille, en usko että kukaan kavahtaisi jos näkisi sinut "livenä". Tiedän tuon tunteen, tiedän niin hyvin mutta usko pois, se on vain sinun omassa päässäsi. Asiat muuttuu vielä paremmiksi! Voimia<3
VastaaPoistaBea
En minäkään tahdo uskoa, että olen mitenkään ratkaisevasti erilainen kuin muut, vaan aivan tavallinen. Silti tuntuu juuri siltä, kuin tekstissä kirjoitinkin.
PoistaKiitos tsempeistä Bea <3