Haluat pois, et silti tiedä, missä hyvä ois

Mun blogihistoriani pisin tauko takana. Kaks päivää hiljaisuutta.

Mä olen pois pelistä, tiedättekö. Mä en jaksa välittää enää paskaakaan yhtään mistään. Elän sekuntti kerrallaan ajattelematta tulevaisuutta, murehtimatta yhtään mistään. Mä en vaan yksinkertaisesti jaksa miettiä enää. Millään ei ole paskankaan väliä, mulla ei ole mitään menetettävää enää.

Mä olen tälläkin hetkellä niin uskomattoman sekaisin, etten enää tiedä mistään mitään. On tosi ihanaa huomata, että te välitätte. Oli kiva tulla takaisin blogimaailmaan, kun täällä on kyselty perääni. Mulla kuitenkin on tavallaan huono omatunto siitä, mitä mä tulen teille kertomaan. Mä teen aina juuri päin vastoin, kun mitä mulle neuvotaan.

Mä olen viimeiset kaksi yötä majaillut Laurin kämpillä. Ollut humalassa keskiviikko illasta asti. Napsinut lääkkeitä ja juonut viinaa, passiivisesti altistunut budin savulle. Istunut baareissa ja oksentanut kadulla. Tutustunut Laurin ystäviin ja nauttinut hyvästä seurasta. Ja mä voin kertoa, että minusta on pidetty huolta. Lauri on kokoajan varmistanut, että pärjään. Laurin ystävät ovat taluttaneet minua pitkin katuja ja varmistaneet, että pysyn pystyssä. Lauri on halannut ja pitänyt kädestä. Suudellut julkisesti, mitä hän ei koskaan aiemmin ole tehnyt. Olen saanut maailman parasta seksiä ja kärsinyt maailman pahimman krapulan.

Mä tiedän, että tää on nyt sitä paheksuttua elämää. Tää on se, mistä kaikki ovat mua varoittaneet. Ja tässä mä nyt olen. Huumeita käyttävien ihmisten kanssa rannalla ja baarissa, budipään sängyssä nukkumassa ja tuntemattomien kanssa juhlimassa. Tää riittää kuitenkin mulle nyt. Mua ei jaksa paskaakaan kiinnostaa mitä tapahtuu huomenna. Mä en jaksa välittää. Mä nautin tästä hetkestä, enkä välitä mistään.

Mut joo, mä olen kunnossa. Mä elän ja hengitän, ainakin nyt.