Sivut

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Se kaikki, minkä varaan me laskettiin, siruina jalkojen alla

Ainoa tavoitteeni tässä elämässä on pystyä selittämään ihmisille se, millaisena minä näen maailman. Minulla on loppumaton tarve selittää. Tiedän, ettei kukaan muu näe asioita näin ja tahdon muuttaa sen. Tahdon tulla ymmärretyksi, tahdon sanoa sanottavani.

En tahdo enää olla se, joka jää muiden jalkoihin. En tahdo olla lytättynä maahan, en tahdo seisoa toisten varjossa.

En koskaan ole paras. Aina on joku, joka on minua parempi. Oli kyse sitten äidinkielen kirjoitelmasta tai liikuntatunnin juoksukilpailusta, aina joku on parempi. Oli kyse ihmissuhteista tai sosiaalisista taidoista, aina joku on parempi.

Minua ahdistaa. En osaa kirjoittaa, en osaa selittää mitä tunnen nyt.

Olen sekaisin. Jätin elämäni ja pakenin ja nyt minua ahdistaa se, mitä kotikaupungissani on meneillään tällä hetkellä. Minua ahdistaa suljetussa puhelimessa minua odottavat puhelut. Minua ahdistaa koulu ja poissaolojeni seuraamukset. Minua ahdistaa tulevaisuus.

Tekstin laatu laskee kuin lehmän häntä. En ole tässä maailmassa enää.

Voiks tää olla psykoosi? Miks mulla on tällainen olo?

Blogikin kuolee hiljalleen pois... Onko siellä enää ketään? Sanokaa jotain, tulen hulluksi.

10 kommenttia:

  1. On täällä, älä siitä huoli Ada<3 Oon itse hyvin samanlaisessa tilanteessa kuin sä, ymmärrän miten epätoivoiselta tuntuu mut muista et uus huominen ei oo rangaistus, se on mahdollisuus... halit sulle!

    VastaaPoista
  2. Täällä ollaan, Ada! Sun ei tarvii olla lytättynä maassa tai muiden jaloissa, mutta ei sun myöskään tarvii olla missään paras. Riittää, kun TEET parhaasi ja se on silloin tarpeeksi. Ja kirjoittaa sinä todellakin OSAAT, jopa niin hyvin, että siitä voisi tulla sinulle vaikka ammatti. Psykoosissa et todennäköisesti ole, vaan kipuilet vaikean elämäntilanteesi ja nuoruuden epävarmuuden vuoksi. Ei tämä blogi mihinkään kuole; aina ei vaan saa kirjoitetuksi sanottavaansa, kyllä se siitä vielä...Ala tehdä enemmän sellaisia kivoja asioita, jotka tuottavat sinulle itsellesi mielihyvää, silloin jaksat taas paremmin kohdata arjenkin. Voimia ja haleja sulle!
    t: Vanhin lukijasi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Paras kehu, jonka minulle voi sanoa, on kehu kirjoittamisestani. Rakastan sitä, yritän panostaa siihen ja on ihanaa huomata, että olen edes jossakin hyvä.

      Kiitos paljon kommentistasi <3

      Poista
  3. Täälä ollaan!♥ -Jonna

    VastaaPoista
  4. Täällä ollaan! <3
    Yritä nyt hetki nauttia siitä että olet vapaa, äläkä anna kotipaikan tapahtumien velloa mielessäsi!
    Tsemppiä ja haleja!
    - suvi

    VastaaPoista