Myöhään eilen illalla mä saavuin määränpäähäni. Kauas kaikesta, kauas murheista. Täällä mä saan olla rauhassa ja miettiä koko elämää ihan rauhassa. Tänä aamuna ensimmäistä kertaa koskaan koko elämä iski mun kasvoille. Tajusin kuluneen vuoden tapahtumat, sisäistin kaiken oikeasti tapahtuneen minulle. Sisäistin olevani itse tässä tilanteessa. Ennen olen katsonut kaikkea kuin ulkopuolisen silmin, mutta nyt vasta tajuan kaiken.
Mä en tahdo enää palata kotiin. Mä en tahdo mennä sinne, missä kaikki asiat ovat sekaisin ja huonosti. Mä en tahdo olla mä. Tahdon aloittaa uuden elämän uudessa paikassa ja uudella nimellä. Tiedän kuitenkin, etten voi pakoilla ikuisesti. Tiedän, että ehkä jo huomenna palaan takaisin sen kaaoksen keskelle.
Äh, sekavia ajatuksia.
Lauri on soittanut kolmesti, Tommikin yhden kerran. Faijasta ei oo kuulunu, onneks. Miten mä kenellekään selittäisin, että missä mä olen... Tommi on ainoa, joka tietää minun lähteneen.
Ahdistaa. En halua palata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti