Meistä ei ollut enempään

Jotenkin on helpompi uskoo kohtaloon, 
et näin pitikin käydä, 
kuin hyväksyy, 
et meistä ei ollut enempään.

En saa selvää tunteistani Tommia kohtaan. Häneen liittyvät tekstit herättävät teissäkin epäilyksiä, niin otan asian nyt sitten taas kerran puheeksi ja sanon kaiken rehellisesti, juuri kuten ajattelen.
 

En tahdo seurustella Tommin kanssa. Vaikka minulle tarjottaisiin sitä mahdollisuutta nyt, en suostuisi. Vaikka siitä ei seuraisi mitään ongelmia, niin en. En osaa kuvitella häntä kumppanina enää. En osaa kuvitella meitä asumaan saman katon alle, enkä tosiaan osaa kuvitella meidän näköisiä lapsia. En usko, että voisin koskaan luottaa niin paljon, että siitä tulisi mitään. Enkä usko, että voin koskaan rakastaa muuten, kuin ystävänä. En usko voivani himoita häntä enää.

Hän on rikkonut minut niin monesti, että vaikka olen antanut anteeksi, en voi koskaan unohtaa. En pääse irti niistä muistoista. Ne haavat, jotka hän minuun jätti, eivät umpeudu koskaan. Mutta olen oppinut elämään niiden kanssa.

Vaikka tiedän, etten tahdo häntä enää, niin silti toisinaan mietin, että mitä jos. Mitä jos kaikki olisi mennyt toisin? Mitä jos hän olisi valinnut minut Sallan sijasta? Missä me olisimme nyt, miten meillä menisi? Vai olisiko meitä enää edes? Olisinko itse nyt samassa tilanteessa, kuin Salla on?

Turha niitä on pohtia. Tommi on minulle rakas ystävänä, mutta ei muuten.
"Älä koskaan sano ei koskaan" ja niin edelleen. Voisin kuitenkin sanoa, että tuskin meistä tulee ikinä mitään. Tuskin tässä elämässä.