En pidä sairaalan äänistä, en lainkaan. En pidä kanyylista kädessäni, enkä pidä tippapussista telineessä. En pidä aamupuurosta, enkä hoitajasta, joka sen tuo. En pidä sairaalavaatteista. En pidä huonetoverini kuorsauksesta. En pidä edes tästä huoneesta.
Minä tahdon kotiin.
Koko käsi on jo nyt mustelmilla, kun eivät ne meinanneet löytää edes verisuonia minusta. Voin vain kuvitella, miltä se näyttää, kun kanyyli revitään irti. Antais mun vaan olla!
Ne tais ottaa vertakin multa jossain vaiheessa, mä vaan olin vähän unessa silloin. Mä en tykkää, että mun verta tarkkaillaan. Antais mun olla, päästäis mut kotiin.
Hei Ada!
VastaaPoistaOon nytten muutaman viikon lukenu sun blogia läpi ihan ekasta postauksesta asti (heh :D) kun löysin tän silloin. Syy miksi kommentoin tähän tekstiin on se, että kuva herätti mielenkiinnon. Onko se ihan sinun oma käsi? Jos on, mukava huomata että olet laittanut myös itse ottamasi kuvan tänne! Haluan vielä sanoa sulle, että sä olet järjettömän vahva tyttö. Sä olet kestänyt niin paljon vastoinkäymisiä, että heikkohermoisempi olisi jo heittänyt lusikan nurkkaan. Mun tekis mieli tsempata sua monen A4:n verran, mutta ymmärrät kai, ettet edes sinä jaksaisi niin pitkää tekstiä lukea :D.
Sä olet ihana ihminen ja lähettäisin kaikki mun voimat kirjekuoressa sulle jos se onnistuisi, koska sä niitä enemmän tarvitset. Oli ihana lukea näitä, kun olit iloinen, oli mullakin kiva olla. Kun sulla oli paska päivä, mun oli luettava niin pitkälle, että tulis taas hyvä päivä vastaan. Uskomatonta miten paljon tekstin mukana voi elää.
p.s pidän kirjoitustyylistäsi paljon. teksti on eloisaa ja siihen sisältyy paljon hyviä kuvailuja, jotka kuljettaa lukijansa aidosti sinun elämään.
Halein ja terkuin Maria :)
Moikka Maria, tosi kiva kommentti, kiitos siitä!
PoistaKäsi ei ole minun, ei tullut otettua kuvia sairaalassa. Kapinoin kaikkea vastaan, enkä tahdo muistoja sieltä. Kuvan löysin jostain netin syövereistä aikoinaan.
Hermot tässä tosiaan ovat olleet koetuksella, mutta jotenkin ihmeellisesti minä vieläkin jaksan jatkaa eteen päin. Kiva kuulla, että tunteeni välittyvät sinne ruudun toiselle puolelle, eikös se ole kirjoittamisessa miltei tärkeintä?
Hirmuisesti kiitoksia ihanasta kommentista ja positiivisista sanoistasi, jatka ihmeessä seurailua! :)