Mä olen jossain muualla, vaikka olen tässä

"Kuinka monesti mä olenkaan sulle sanonu, että mä haluan vaan sut. Mä haluan vaan, että sä olet selvinpäin ja oma itses. Mä en tahdo juoppoa, mä en tahdo mitään budipäätä. Mä tahdon sen ihmisen, kenet mä puistossa silloin tapasin. 

Miks kaikki ihmiset aina muuttuu? Mä olen mä alusta alkaen, en esitä mitään muuta, en tahdo olla mikään muu. Kaikki muut vetää ekat pari kuukautta jotain roolia, on jotain muuta kuin ne oikeesti on ja just kun mä ehdin kiintyä, ne muuttuu omaks itsekseen. Todellisuus onkin jotain ihan muuta, kuin ne on alussa antanu ymmärtää.

Älä ymmärrä väärin, kyllä mä sua silti rakastan. Mä rakastan sitä ihmistä, kenet mä tunnen. Mä rakastan sitä ihmistä, joka sä olet selvinpäin ja kahdestaan mun kanssa. Mut en sitä, joka sä olet humalassa ystävies kanssa. Jos sä tahdot pitää kahta roolia, niin opettele edes pitämään ne erillään toisistaan. Älä sotke mua noihin sun sekoiluihis, en mä halua olla osa sitä toisen Laurin elämää. En mä tahdo mitään toista ihmistä, en mä vaan tahdo.

Kaksisteen meillä on niin hauskaa, sä oot ihan täydellinen. Huolehtivainen ja rakastava, puhut niin ihanasti ja välität ihan hirveesti. Ja muutaman kaljan jälkeen susta tulee ihan täys kusipää. Yhdenki kaverin tullessa sun luo sä suljet mut pois porukasta. Muut ottais mut mukaan, mutta sä et halua. Häpeätkö sä mua? Onko mussa jotain vikaa?

Sä otat mut mukaan kavereides luo ja viiden minuutin jälkeen käsket mun mennä kotiin. Sä pidät mua ihan kakarana, kohtelet kuin kymmenen vuotiasta. Ei se kolme vuotta muuta paskaakaan. Ei ne muutama kuukausi, jotka erottaa mut täysi-ikäisyydestä, tee mitään eroa. En mä oo parin kuukauden päästä yhtään sen enempää aikuinen kuin nytkään. 

Mä oon seitsemäntoista, mä oon sua nuorempi. Mä oon lukiossa ja mä oon just tällainen kun oon. Jos se ei sulle tai sun ystävilles kelpaa, niin saa sit olla kelpaamatta. Annetaan sit vaan olla, mä en ala itseäni muuttamaan sun takias. Mä en ala vetää mitään roolia miellyttääkseni sua."