Mä seison keskellä yhtä valtavaa paskamerta. Vaikka liikkuisin mihin suuntaan, vastassa on aina vain sitä samaa kauheutta. En mä enää edes jaksa liikkua, tyydyn vain kohtalooni ja pysähdyn paikalleni.
Kuuntelen rakkausbiisejä tunnista toiseen ja tapan sieluani pala palalta.
Tää saatanallinen on-off leikki jatkuu taas, tällä hetkellä ollaan tilanteessa off. Mä en enää edes tiedä tahdonko mä painaa katkaisijaa enää. Mua sattuu ja se 'on' -tilanne poistais kivun hetkellisesti, mutta mä tiedän, että myöhemmin mua sattuu vielä kauheammin. Ja itsehän mä kai sen katkaisijan siihen offiin painoin. Tai en mä tiedä. Mä en tiedä enää mistään mitään.
Niin paljon kauniita lyriikoita, niin paljon lisää kyyneleitä.
"Kuiskailet helliä sanoja
Kuuntelen, jos et unta saa
Hiljaisina tunteina
Hetki puolestamme laulun kirjoittaa"
"Palaan kotiin päin sankan savun seasta
On vastaantulijoita, on kuoppa kadussa
On puinen asema, on tehdas suljettu
Pidän kädet puuskassa, piilossa tuulelta
Jos en tietäis että siellä oot, en jatkais
En katsettani maasta sais
Pimeän tultua mä puristan sun kättäs
Oothan tässä vielä huomenna
Sä sanot loppuun lauseet, jotka aloitan
Ja keräät talteen palaset kun hajoan
Niin oothan tässä vielä huomenna
Sä oothan tässä vielä huomenna"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti