Mä muutuin yön aikana ihan eri ihmiseks. Mun kyyneleet on loppu. Niitä ei vaan ole enää. Musta tuli katkera kusipää, joka vihaa kaikkea ja kaikkia. Lauria mä sentään kestin hetken tänään, mutta äsken sekin kai tajus, että on parempi lähteä.
Laurin kanssa juteltiin sen kuluneen vuorokauden tapahtumista just ennen kuin hän näki parhaaks poistua. Saldona hänellä pikku pilvenpolttelusessio keskellä yötä, viimeinen varoitus ennen työpaikan menettämistä, neljäkymppiä hävittynä pelikoneeseen ja tällä hetkellä herra istuu pubissa. Hieno homma. Ihan helvetin hieno.
Mutta mikäpä mä tässä olen saarnaamaan kenellekään mistään.
Tommista sen verran, että koin tarpeelliseksi soittaa hänelle tänään. Ajattelin varoittaa siitä, mitä tuleman pitää, mutta herra lyö luuria korvaan, joten olkoon. Turha tulla myöhemmin itkemään, ainakin yritin.
Ja mitä tuleman sitten pitää... Tieto leviää, sen verran voin sanoa. Osittain kai omalla toiminnallani aiheutin sen, että minun ja Tommin menneisyys kaikuu Sallan korviin hetkenä minä hyvänsä, jos hyvin käy. Tai jos huonosti käy, miten sen nyt ottaa. Ehkä hän tietää jo nyt, ehkä hän ei tiedä koskaan. Saa nyt nähdä.
Mietin kyllä aluksi, että huomenna minulla olisi tilaisuus räjäyttää koko pommi ja kertoa ihan kaikki Sallalle, mutta en tahdo tehdä sitä niin. Annan asian mennä omalla painollaan. Jos hän kuulee, niin kuulee.
Huomenna luvassa paljon paljon opiskelua ja sen jälkeen kenties kokkailua Laurin kanssa. Riippuu ihan hänestä ja siitä, kestänkö häntä vai en. Nyt on vähän sellainen olo, että en kestä edes itseäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti