Mä en oikein tiedä mitä kirjoittaa. Mä oon viime päivinä oivaltanu ihan kauheesti ja ollut aikaan saava.
Mä sain vihdoin jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä mä tahdon tehdä lukion jälkeen ja oon tavallaan tosi helpottunu. Mut ne suunnitelmat nyt ehtii muuttua vielä miljoonaan kertaan riippuen asiasta x ja y. Ensinäkin melko moni juttu on kiinni siitä, onks Lauri kuvioissa vielä silloin vai ei. Blaah, turhaa näitä on nyt miettiä, en mä voi nähdä tulevaisuuteen.
Tajusin tänään, että mun synttäreihin on enää alle kolme kuukautta. Laurin inttiin lähtöön on alle neljä kuukautta. Tähän perään monta kirosanaa. Suomen valtio on paska. Anteeks nyt vaan, mut on. Intin tavoite on tuhota ihmisten parisuhteet. Joo joo, älkää tulko riehumaan, kyllä mä tajuan, ettei kukaan sitä aluinperin niin suunnitellu, mutta niin se vaan tekee. Mut se koko intti juttu nyt tuntuu olevan ihan hirveen epävarma. Laurilla ei kestä pää, mä tiedän. Eikä budi ainakaan auta asiaa.
Jos mä en saa kesäks töitä, mä luultavasti kulutan kesäni sossun rahoja ryyppäämällä. Ikävöin Lauria, pyörin itsesäälissä ja ryyppään. Helvetin loistava suunnitelma.
Musta tuntuu, että mä en ole yhtään oma itseni tänään. Mut lääkkeiden sivuoirelistassa kyllä sanottiin, että se on ihan normaalia. Onkohan se pysyvä tila, vain vaan tilapäistä?
Mä tahtoisin kirjoittaa tähän loppuun vähän niin kuin tiivistelmäks, että mulla on kaikki ihan hyvin nyt. Mut en mä tee niin. Aina kun mä myönnän kaiken olevan hyvin, kaikki menee vituiks.
Aurinko paistaa ja mä rakastan. Aurinkoa siis. Ja Lauria. Ja etenkin teitä ♥
ADA. Näihin tulevaisuudensuunnitelmiisi... annan yleensä kaikille "skideille" saman neuvon: ÄLKÄÄ tehkö valintoja koulutuskaupungin tai koulutuksen suhteen ylipäänsä parisuhteiden perusteella. Parikymppisenä ja alle on tärkeintä löytää oma polkunsa elämässä, ja nimenomaan tekemisen saralla. Lapsia ja vehtaamista ja sen sellasta voi miettiä myöhemmin. Ne asiat ja kokemukset,joita opiskelu antaa, on niin olennaisia just tuossa iässä, nuorena kun jaksaa ja kiinnostaa ja vielä oppiikin jouhevasti. Sama intin kanssa: älä laps hyvä ole läheisriippuvainen tuossa iässä. Se voi tehdä teille oikein hyvää! Ja jos suhde on sitä lajia, että se vuoden etäilyn myötä tuhoutuu, se ole juuri suhde, eikä mikään. Itse lähin huitsiin Helsingistä kahdeks vuodeks lukion jälkeen, ja ne oi yhdet elämäni parhaista. Onneks ei ollu mitään riippakiveäkään missään, eipä sillä. Heh. moona
VastaaPoistaKiitos Moona kommentistasi taas :)
PoistaTäyttä asiaa puhut kyllä, tiedän sen itsekin. Ja tuosta intti jutusta... Tiedän, ettei suhteemme kestä sitä. Minun puoleltani kestäisi kyllä, mutta Lauri saattaa koitua ongelmaksi.
Saa nyt nähdä tuon opiskelu jutun kanssa, kaikki on niin epävarmaa ja tuntuu kaukaiselta, vaikka todellisuudessa vähän yli vuoden päästä pitäisi olla haut tehtynä ja lakki kourassa.