Sivut

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Where are you, dear?

Maa on niellyt Laurin. Viimeeksi sunnuntaina ollessamme syömässä näin hänet ja sen jälkeen ei merkkiäkään. Maanantaina laitoin viestin - ei vastausta. Tiistaina kaksi viestiä ja puhelu - ei vastausta. Tänään olen soittanut kolme tai neljä kertaa - ei vastausta. Hän ei ole Facebookissa, hän ei ole ilmoittanut kavereilleen mitään.

Laurin äiti saattaisi tietää missä Lauri on tai onko hän vain kotona, mutta ei minulla ole hänen numeroaan.

Ensin ajattelin, että Lauri on vain väsynyt ja kaipaa omaa aikaa, sitten ajattelin hänen olevan kavereidensa kanssa, mutta nyt alan tosissani huolestua. Jätin äsken viestin hänen vastaajaansa ja toivon todella hänen ottavan yhteyttä, tämä ei ole enää yhtään hauskaa.

Jos hän nyt tosiaan on vain kotona, mieleeni tulee yksi kysymys. Miksi hän ei vastaa? Olenko taas tehnyt jotain, mistä hän on vihainen? Ovatko juorut kantautuneet hänen korviinsa? Mitä?

Sunnuntaina kaikki oli hyvin, pussasimme ja sanoimme moikat ja minä lähdin kotiin. Mikään ei ollut vialla, ei mikään. Nauroimme ja kaikki oli ihan loistavasti ja nyt hän vain päättää kadota ilmoittamatta mitään.

"Ilmoita pliis että oot edes elossa!", ei vastausta.

Jos hän nyt tosiaan vain leikkii kanssani, eikä vastaa ihan vain ilkeyttään, niin sitten olen tosi vihainen. Mutta jos tämä on jotain muuta, niin ääääk...

4 kommenttia:

  1. Mä oon vähän sitä mieltä, että jos ei asuta yhdessä, muutaman päivän tauot yhteydenpidosaa on ihan normaaleja, ja että ei kaikkiin viesteihin tarvii vastata. Luultavasti se ei oo nytkään vaan tajunnut tai jaksanut, ja on ihan ihmeissään, kun sä panikoit noin. Tiedän siis tunteen erittäin hyvin, mutta oon koittanut kouluttaa itseäni jättämään kulloisenkin seurustelukumppanin välillä rauhaan vaikka viesteihin ei tulisikaan vastausta. Mut en mä ny tietenkään varmaksi voi sanoa, ettei mitään ole sattunut. Moona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olemme me joo olleet puhumatta monta päivää peräkkäin ennenkin, mutta jotenkin minulla on sellainen tunne, että tässä kerrassa on jotain outoa. Erikseen vielä sovimme, että soitellaan seuraavana päivänä, mutta niin ei käynyt. Alku viikosta minun piti mennä koulusta heille, eikä sitäkään nyt tapahtunut, kun hän ei vastaa.

      Luultavasti olet oikeassa ja panikoin ihan turhaan, mutten vain pääse eroon tästä tunteesta, ennen kuin kuulen, että kaikki on hyvin.

      Poista
    2. mee käymään oven takana D: jos ei avaa niin sitten alat käymään kavereita läpi?

      Poista
    3. Täältä on tähän aikaan hirveän vaikeaa päästä Laurille, mutta huomenna yritän järjestää itseni jollain sinne, jos herrasta ei kuulu. Yhdeltä kaverilta kysyin jo, mutta hän ei ollut kuullut mitään.

      En haluaisi järjestää mitään isoa operaatiota tästä, jos Lauri tosiaan vain haluaa olla rauhassa ja on väsynyt yms., mutta silti mielessä pyörii ne miljoona muuta vaihtoehtoa :/

      Poista