"Just tämän takia on mun mielestä hyvä, jos nuori sais asua turvassa, huoltajansa kanssa. Kun ei nyt 16-vuotias ole välttämättä valmis vielä itsenäistymään. Sen ikänen tarvii rajat ja kuria. Tai ainaki itse oon huomannu, että oon ollu tosi tyytyväunen vanhenpien tiukkoihin rajoihin ja nyt ymmärrän vanhenpana, että ne vaan huolehti ja välittti musta. En päässyt sekoilemaan omiaan, ku mut soitettiiin aina kotia. Kyllähän se vitutti ku muut sai olla, mutta vanhenpana oon vaa ilonen siitä huolenpidosta ja näin. Mun mielestä nuorella pitää olla joku, joka asettaa rajat ym."
Yleisesti ottaen oikein hyvä kommentti ja ns. tavallisessa perheessä asuvan nuoren kohdalla olisin erittäinkin samaa mieltä kommentoijan kanssa. Itse en kuitenkaan näe olleeni milläänlailla samassa asemassa, kuin moni nuorista on.
Muuttaessani pois vanhempani olivat eron partaalla. Suurimman osan ajasta molemmat olivat töissä, kun eivät vain yksinkertaisesti kestäneet toisiaan ja silloin kun he sattuivat olemaan samaan aikaan kotona, elämä oli yhtä huutoa ja itkua. Jokainen varmasti ymmärtää, ettei se ole hyvä koti asua ja sieltä pyrkii pois.
En koe, että minulla olisi kotona asuessa ollut yhtään enempää rajoja ja kuria kuin nytkään. Esitin täydellistä ja kilttiä lasta, tein kaiken aina kuten pyydettiin, mutta kulissien takana kaikki oli toisenlaista. Eivät vanhemmat pysty kontrolloimaan sitä, mitä tehdään kavereiden luona tai yökylässä. Eivätkä he pysty kontrolloimaan minua täällä sen enempää kuin kotonakaan, eivät he koskaan olleet kotona, eivätkä he koskaan ole täällä.
Toki minulla oli kotiintuloajat, mutta harvoin niitä kukaan oli vahtimassa. Jos kotona piti olla yhdeksältä ja vanhemmat olivat töissä kahteentoista, niin tottakai olin kotona vasta juuri ennen kahtatoista. Ja kahdeksitoista kun järjestin itseni nukkumaan, ei kukaan kiinnittänyt huomiota siihen, olinko pikku hiprakassa vai selvinpäin. Krapula-aamutkin olivat rauhallisia, kun herätessäni vanhemmat olivat jo lähteneet töihin tai toisiaan pakoon.
Rajoja minulla siis aina oli, mutta fiksuna tietenkin opettelin kiertämään niitä niin, etteivät vanhempani tajunneet minun tekevän mitään väärää. Olen aina ollut unelmalapsi ja tehnyt kaiken juuri kuten pitää. Olen ollut se, ketä kehutaan muille ja se kenestä ollaan ylpeitä. Vaikka salaa olenkin ollut kaikkea muuta, kuin sitä.
Tee postaus siitä, mitä oot nuoruudessas (silloin kun asuit vielä kotona) tehnyt, hullutellut ja salaillut vanhemmiltasi. Miten arki on muuttunut kun muutit yksin asumaan? Kenen kanssa ennen hengailit, mitä teitte, mitä kadut siinä ajassa ja mitä ikävöit?
VastaaPoistaPostausehdotus tämä siis vain.
Kiinnostaisi myös lukea yksin asumisesta: miten pärjäät ruuanlaitossa, siivoamisessa ja muissa pakollisissa arjen asioissa? Mistä saat rahaa elämiseen: vuokranmaksuun, ruokaan ja vaatteisiin? Auttavatko vanhempasi raha-asioissa? Tuletko vanhempiesi kanssa hyvin juttuun?
Hyviä ideoita kaikki ja voisinpa toiveesi toteuttaa :) Kohta yritän kirjoitella jotain vastauksia postauksen muodossa ja ajastan sen luultavasti huomiselle!
PoistaVanhemmistani olenkin kirjoittanut aiemmin, mutta siitä tosiaan on kauan kauan ja tilanteet ovat muuttuneet, joten päivittelen niitä juttuja myös.