Katotaan miten Suomi kossuun hukkuu

"Mitä sulle kuuluu?"

Hullukshan se mua varmaan luuli. Näin jo ilmeestäkin. Mut en mä jaksanu keksiä mitään valheita, kerroin vain ne parhaat mieleeni tulleet kuulumiset. Ja olin mä kai vähän sekaisinkin. Ihan pikkiriikkisen. Ja oon mä ehkä vieläkin vähän. Vähän vaan.

"No mä oon nyt istunu tässä tuolilla syömässä riisimuroja jonkun aikaa ja nää on ihan hyviä. Vaikka ei mulla kyllä maitoo oo, mut hyviä nää on ihan tälläsenäänkin. Mulla on nyt soittoäänenä joku Haloo Helsingin biisi, eilen just vaihdoin ja hirveesti mä säikähdin kun se alko soimaan. Ei mulle yleensä kukaan soittele. Paitsi Lauri, mut en mä sillai oleta että se tähän aikaan soittelis. Tää on liian normaali aika puhuu puhelimessa. 

Oon mä koulussaki käyny silloin tällöin, kyllä mä tänäänkin yhdellä tunnilla olin, mut ei se oo yhtään mun juttu. Kotona on paljon mukavammat tuolitkin kun siellä. Nää on punasetki vielä kaikenlisäks, ihan hirveen mukavat on.

Mun pitäis kai kohta katsoo mun tiliä, kun en mä oikein oo enää kärryillä koko rahatilanteesta, en mä oo ostellu kun kahvia viimeaikoina. Niin siis nää murot mä löysin tuolta kaapin perältä äsken. En mä kyllä usko, että siellä tilillä mitään on, mutta ainahan se on hyvä varmistaa."

Olihan mulla sit loppujen lopuks kuus viiskyt melkein, sillähän saa vielä monta kahvia. Tai en mä tiedä, ehkä mä ostan vaan yhden kahvin ja vaikka loppurahoilla maitoa näihin mun muroihin. Kyllä mä tykkään maidosta, se on vaan niin hirveän kallista.

Mulla ei nyt oikeestaan ollu kyllä mitään oikeeta asiaa kenellekään, mä vaan halusin kirjoittaa tosta meidän keskustelusta. Ihan siis yhden sukulaisen kanssa puhuin, oli oikein mukavaa, vaikken mä yleensä mistään turhista uteluista välitäkään.

Musta on jo pitkään tuntunu, että mä oon hullu tai ainaki hyvää vauhtia ajautumassa siihen suuntaan. Nyt musta kuitenki tuntuu myös, että se taitaakin olla ihan jees.