Ajatukset ovat sekaisin, Ada on sekaisin. Taas. Hups. Uudestaan hups, miten se nyt sillä tavalla.
Puhelimessa kolme uutta viestiä. Laurilta yksi. Kuva narikasta, Turusta. Vittuilee, kyllä minä sen ymmärrän. En vastaa mitään. Mitä edes sanoisin. Teennäinen "jee" olisi kenties ollut ihan hyvä, mutten vaivaudu.
Naapuri tiskaa, kuulen sen tänne asti. Seinät ovat kuin paperia, ei saa edes vessassa käydä ilman, että joku kuuntelisi.
Niin, niistä viesteistä aloin kirjoittaa. Ensimmäinen oli siis Laurilta, rakkaalta leikkipoikaystävältäni, jonka tehtävä olisi välittää. Seuraavat kaksi olivat tänään tapaamaltani mieheltä.
"Oli tosi mukavaa tavata vihdoin, kirjoitin sulle sähköpostiakin äsken, käy tsekkaamassa!"
"Ainiin ja hyvät yöt, jutellaan huomenna taas!"
Tällä hetkellä tuntuu, että hän välittää enemmän kuin Lauri, vaikken edes tunne häntä.
Tietokoneen ylälaitaan on piirretty sydän mustalla tussilla. En edes muista kuka sen piirsi ja koska. Kauan siitä kuitenkin on, sen tiedän.
Tommi on taas vaihtanut työvuoronsa vältelläkseen minua. Ennen olisin juossut hänen perässään, selvittänyt uudet työvuorot vaikka väkisin. Nykyään en kuitenkaan vaivaudu, minua ei kiinnosta. Tai ehkä olen vain liian laiska.
On helppoa vain tuijottaa seinää ja olla tekemättä mitään. Onneksi siinä on ruuvi, on helpompaa tuijottaa sitä kuin vain laajaa valkeaa pintaa. Tai ruuviahan minä siis tuijotan, enkä seinää.
Samalla aiheutan itselleni nestehukkaa silmien kautta, mutta siitä ei puhuta.
Jääkaapissa on pelkkä valo ja minulla on niin nälkä, että vatsaa koskee. Lompakossa on muutama viisi senttinen ja kuitteja, ei mitään muuta. Lattialla lojuu kaksi neljänkymmenen sentin palautuspulloa, huomisen ruokasaldo on siis vajaa euron.
Sen jälkeen minun ei tarvitse syödä enää ikinä, ei minulla ole rahaa sellaiseen.
Vuokran maksu on myöhässä, kuten tavallista. Jotenkin ihmeen kaupalla olen aina taikonut ne rahat jostakin, nyt taiat taitavat olla lopussa.
Kello on puoli yksi yöllä, jääkaappi ja tietokone hurisee, kello tikittää ja seinässä on ruuvi. Istun kovalla puisella jakkaralla ja tuijotan ruuvia, kuuntelen kellon tikitystä sekä jääkaapin ja tietokoneen hurinaa, vatsa kurnii. Itken.
It's fucking easy to be me, right?
Hei koita tehdä jotain. Ihan ensin lepää niin kauan kuin siltä tuntuu. Avaa ikkunat ja hengittele hetki. Sitten ala miettiä ruokapuolta. Sä et pärjää ilman sitä, ei euro riitä. Kun sä nälkiinnyt, aivotkaan ei toimi ja kun sä et saa nukuttua, sä kuihdut silmissä. Koita lepäillä, uni on tosi tärkeetä. Mieti mistä sä voisit saada rahaa tai ruokaa. Pystytkö sä menee vaik kotiin? Yritä keksiä ja koota ittes. Sori vähän sekava kommentti, mutta on niin paljon mitä haluisin sanoo sulle. Muista juoda vettä, nesteytys on tosi tärkeetä. En tiedä, miksi mulle tuli niin painostava oli, että oli pakko kommentoida. Huolestuin. Koeta pärjäillä ja älä pärjää, jos siltä tuntuu. Pyydä apuu, sä tarvit sitä ja se ei tee susta yhtää huonompaa ihmistä. Paljon voimii!!!bea
VastaaPoistaSain jotain järjestetyksi, nyt on vatsa täynnä taas ja kaikki on ihan hyvin. Kiitos <3
Poista