It's my fault for thinking you would be.
"Hyvää vuosipäivää, rakas.
Mä toivon, että teillä tulee olemaan vielä monta onnellista yhteistä vuosipäivää.
"Jee, nyt me voidaan olla ystäviä ikuisesti. Sä oot muuttunu. JEE. Jee. jee. ee. Ai, ethän sä ookkaan."
Minun täytyisi vain opetella myöntämään itselleni, ettei tästä tule yhtään mitään. En minä voi ikinä olla Tommin kanssa ystävä. Se ei ole kiinni minusta, vaan hänestä. Hän ei pysty siihen. Ei nyt, eikä varmasti ikinä. Hetkittäin vain katson maailmaa niiden typerien vaaleanpunaisten lasien läpi ja unohdan kaiken. Kuvittelen mahdottomuuksia ja toivon turhia. Ja petyn. Kerta toisensa jälkeen minä petyn, uudelleen ja uudelleen. Ei pitäisi toivoa mitään. Pitäisi elää hetkessä ja unohtaa murheet. Mutta ei se ole niin helppoa. Ei tosiaankaan.
Ja kyllä, olen menossa kouluun kahdeksalta. Ja kyllä, kello on yksi yöllä. Seitsemän tunnin päästä minun pitäisi olla siellä ja tässä minä poltan askin viimeistä tupakkaa. Punaista mallua. Ensimmäinen ja viimeinen oma aski.
Jotenkin vain blogia kirjoittaessa varsinkin näin öisin tulee sellainen olo, että tupakka olisi ihan jees. Kupillinen kahvia ja punaista tupakkaa keskellä yötä. Ikkuna auki ja kylmä tuuli sisälle. Sen jälkeen on hyvä pestä hampaat ja käydä nukkumaan. Jos nukuttaa. Usein ei.
Ada,eihän sua varmastikaan tosiaan nukuta jos ja kun juota yöllä kahvia. Hanki kofeiinitonta yökahviksi, jos öisin on pakko kahvitella :) ainakin muistelin sulla olevanuniongelmia, ja kahvi illalla ja yöllä ei niissä ainakaan auta. Moona
VastaaPoistaTiedän kyllä, että kahvi piristää. En kuitenkaan usko sen vaikuttavan enää mihinkään, kun kello näyttää kolmea eikä minua vieläkään väsytä, joten silloin saatan aikani kuluksi juoda kupillisen. En ole kahvin suurkuluttaja, joten en usko sen olevan syy :)
PoistaEi kun se toimii just niin, että se valvottaa. On vaikka kuinka paljon ihmisiä jotka ei juo kahvia iltaisin just siks. Mä huomasin ton juuri eilen taas, kun join espresson klo 19.30 - yökahdeltakaan ei oikein olis vielä nukuttanut. Jos sä haluat nukkua öisin, älä juo kahvia enää kasin jälkeen. Saattaa hyvin helpottaa. Siinä on kofeiinia kuitenkin eniten heti energiajuomien jälkeen. Mul ainakin sirisee kahvista koko kroppa. M
VastaaPoistaTarkoitin vain siis lähinnä sitä, että toimin yleensä seuraavasti:
PoistaOlen koko päivän juomatta kahvia, yritän nukkua, enkä saa unta. Kuuntelen musiikkia, luen kirjaa ja yritän. Uni ei tule, turhaudun ja nousen ylös ja vasta siinä vaiheessa juon sen kahvin, kun olen jo luovuttanut nukkumisen suhteen :)