Poissa

Kello tulee kaksitoista ja olen yhä hereillä. Luin äsken joitakin vanhoja kirjoittamiani kirjeitä ja kirjoitin muutaman lisää. Elämässäni tapahtuu paljon asioita ja blogi kertoo teille vain pinta raapaisun kaikesta. Päivässä on 24 tuntia ja blogi kertoo teille niistä maksimissaan muutaman tunnin. Seuraava kirje paljastaa teille hieman lisää asioita minusta ja kaikesta, mitä käyn läpi tällä hetkellä. En ala selostaa tulevaa sen enempää, kysykää toki jos teksti herättää kysymyksiä.

"Jokaisella ihmisellä on äiti. Äidistä kaikki alkaa, äiti antaa elämän. Äiti on tärkeä, äitiä täytyy kunnioittaa. Toisen äidit ovat kuolleet jo ja siitä syystä meillä, kenellä on vielä elossa oleva äiti, on velvollisuus olla kiitollisia siitä. Mutta kuinka olla kiitollinen, jos ei ole mitään mistä kiittää? 'Kiitos, että minulla on äiti, joka lyö', niinkö? Tai vaihtoehtoisesti 'kiitos, että minulla on äiti, joka ei halua olla äitini'. Siitäkö minun pitäisi kiittää? Minun täytyy kiittää jostain, joka saa minut itkemään. Minun täytyy kiittää, koska niin vain kuuluu tehdä. En minä halua. Ja silti aina kun puhun tai ajattelen jotain pahaa hänestä, tunnen syyllisyyttä. Ääni päässäni huutaa 'sulla sentään on äiti, olisit kiitollinen!'

Olen nähnyt äidin viimeeksi noin kuukausi sitten, puhunut hänelle viimeeksi noin kolme viikkoa sitten. Silloin hän muutti pois kotoa, eikä hänestä ole kuulunut sen jälkeen. Hänellä on uusi asunto ja uusi elämä, johon minä en kuulu. En ole kuulunut enää pitkään aikaan. Hän ei ole se ihminen enää, joka hän oli ennen. Se hymy on kadonnut, kaikki se lempeys on poissa. Uusi mies, uusi työ, uudet kiinnostuksen kohteet. Veljeni on nähnyt hänet kerran tämän kuukauden aikana, viisi minuuttia. Kaikki luulevat hänen olevan niin pieni, ettei hän ymmärrä mitä tapahtuu. Kyllä hän ymmärtää. Tiedän, että hän ymmärtää.

Meillä ei ole äitiä enää. Isällä on nyt kaikki vastuu. Ihan hirvittävä vastuu meistä, mutta hän kantaa sen hyvin. Hän on loistava ja minä olen ylpeä hänestä. Ja siitä minä olen kiitollinen, että minulla on isä. Kaikki kiitollisuuteni kohdistuu häneen. En jaksa murehtia ihmisestä, joka kylmän rauhallisesti jätti kaiken taakseen. Hänellä on kai syynsä, mutta minä tuskin koskaan tulen ymmärtämään niitä. En voi ymmärtää syitä, jotka saavat ihmisen hylkäämään omat lapsensa näin. Minulle se on ok, minä kestän, mutta veljestäni minä olen huolissani. Noin pieni tarvitsee äidin. Ei se ole reilua, että hänet jätetään noin vain. Yhtenä päivänä hänellä on äiti ja seuraavana ei. Yön aikana matkalaukut häviävät eteisen kaapista ja äiti on poissa. Ei kirjettä, ei mitään. Hän on poissa."