My friends are in the bathroom getting higher than the Empire State

Kirjoitustahtini alkaa taas palautua normaaliksi, kun arkikin on suhteellisen tavallista tällä hetkellä. Ideoita tulvii päähäni kokoajan, tänäänkin biologian tunnilla kirjoitin sivullisen sekalaisia ajatuksia vihkooni sillä aikaa, kun muut kirjoittivat muistiinpanoja. Kuvaamataidon opettaja sanoi, että ajatusteni virta on niin luja, että se vie minut mukanaan ihan täysin ja keskittymiskykyni on kadehdittava. Taideaineet ja äidinkieli kiinnostavat ja kaikkien muiden aineiden tunnilla joko piirrän tai kirjotan jotain täysin aiheesta poikkeavaa. Sanottiinpa minulle myös tänään, että vaikutan taiteelliselta ja mielenkiintoiselta persoonalta. Kiva päivä!

Halusin tähän loppuun vielä julkaista sen biologian tunnilla kirjoittamani tekstin. Sekalaisia ajatuksia ilman sen suurempaa pohdintaa, ehkä jopa hieman outo teksti jos minulta kysytään. En muokkaillut sitä yhtään, vaan kopioin kaiken tähän juuri sellaisena kuin ne vihkossani lukivat. Sillälailla pääsette mielestäni parhaiten sisään ajatusmaailmaani.

"Betonihelvetti ja tappava hiljaisuus, kerrostaloja kerrostalojen vierellä. Mustaksi värjäytynyttä lunta ja uhkaava pimeys. Raajat roikkuvat irtonaisina vartalosta, pää leijuu metrin yläpuolellani. 'Pakko jaksaa, pakko jaksaa' ääni hokee mielessäni. 'Ja mikä pakko mun on? Kukaan ei voi mua pakottaa'. Jalat rysähtävät maahan, koko muu vartalo seuraa perässä. Lumi vaimentaa iskua mutta alla oleva sora hakkaa pieniä mustelmia minuun. Pää jatkaa leijumista, ei ole tässä maailmassa ollenkaan. Toinen todellisuus. Silmät katsovat eri suuntiin, pupillit ovat kuin lautaset. Pään sisällä palmupuut jatkavat heilumista, aurinko paistaa ja kaikki on hyvin. Tekee mieli ottaa unet auringonpaisteessa. Silmät sulkeutuvat, lämpö valtaa koko kehon. Nautinto, ei kipua.

Inhottavan tiukka ote olkapäästä, ravistus joka tekee kipeää. Huuto, joka vihloo korvia. Mitä se huutaa? Jonkun nimeä. Mun nimeäni. Pakotan silmät auki. Kipu palaa, kylmyys palaa. Minut pakotetaan yhdeksi taas, on pakko liikkua. Minut riuhdotaan ylös, mutta pää se vain jatkaa leijumistaan. Naurattaa, vaikka koskee. Sanoja joka puolella, sanoja, joita en käsitä lainkaan. Lisää ravistelua. Ne on kai vihaisia mulle. Miks? Mulla on hauskaa. Mä vaan vähän rentouduin. Mitenniin mä olisin voinut kuolla? Mitenniin se käytti läheltä?"