Ensimmäistä kertaa oon täällä ilman sinua

Päätä särkee, puhelinkin ilkkuu minulle.

"Oletko luovuttamassa? :)" lukee näytössä. Joku ärsyttävä logopeli lähettelee viestejä minulle. No olen luovuttamassa saatana! Juttelin tunnin puhelimessa Laurin kanssa, hän ei uskonut kun vakuutin kaiken olevan hyvin. 

"Soita jos sä tarvit jotain, mä voin kyllä tulla." Käskin hänen viettää nyt aikaa siskonsa kanssa, kun hänellä kerrankin on tilaisuus siihen. Hän oli tulossa jo väkisin, mutta sanoin, etten avaa ovea. 

"Sä olit niin poissaoleva aamulla, että haluaisin vaan nähdä kaiken olevan hyvin." Kielsin häntä tulemasta, ei ole mitään järkeä lähteä ajamaan tänne asti vain katsomaan olenko kunnossa. Hänellä on muutakin tekemistä, hänen täytyy nyt olla muualla. 

"Mä rakastan sua. Sä voit soittaa ihan mihin aikaan vaan, vaikkei sulla olis edes mitään asiaa." Itkinkin kai vähän. 

Isäkin soitti. 

"Ootsä kipeenä?" Sanoin olevani nuhainen. "Ja väsynyt", oli pakollinen lisäys, muuten valheeni ei olisi mennyt läpi. Juttelin veljellenikin hetken, lapset ne ovat niin suloisia ja vilpittömiä, täysin tietämättömiä maailman pahuudesta. 

"Sä olet maailman paras isosisko."

Itkin taas, mutta vasta puhelun jälkeen. Puhelun aikana se ei olisi ollut sopivaa, ei laisinkaan.

"Vaik kaikki kaunis katoaa, ei muisto ystävyyden kuole milloinkaan."

"Kukaan ei koskaan voi sun paikkaa ottaa, kukaan ei mun maailmasta tee kauniimpaa."

"Only know you love her when you let her go. And you let her go."

Hyvää syntymäpäivää, rakas.