En oikeen tiedä itsekään mitä mä koitan selittää

Tämän päivän varasin ihan täysin itselleni. Nukuin puolet päivästä ja loppu ajan istuin kotona kuuntelemassa musiikkia ja piirsin jopa jotain pitkästä aikaa. Keräsin voimia huomiselle. Menen huomenna kahville. Toivon, että Tommi on töissä, sillä haluan osoittaa hänelle olevani vahva. Haluan näyttää, että olen päässyt yli hänestä ja jatkanut eteenpäin. Pitäkää peukkuja, että kaikki menee hyvin.

Viime yön unettomina tunteina päätin alkaa kirjoittaa jotain ihan päätöntä tekstiä, vailla minkäänlaista punaista lankaa. Outoja ajatuksia sekaisin, mietintää minusta itsestäni ja tulevaisuudesta. Rankkaa yleistystä ja vääriä mielikuvia on myös saattanut eksyä mukaan. Ja myöskin tavoistani poiketen kiroilua on jonkin verran, joten jos sellainen häiritsee, kannattaa jättää suosiolla lukematta. Ajatusten virtaa, kaikki kirjoitettuna juuri niin kuin ne mieleeni tulivat. Hieman blogin yleisestä tyylistä poikkeava teksti, mutta eikö se ole ihan hyvä vain kirjoittaa välillä jotain erilaista? Tässä tämä nyt olisi, nauttikaa ihmeessä.

"Viisitoista tai kuusitoista kesäisenä ihminen on yleensä elämän suurten päätösten äärellä. Tuleva jatko-opiskelupaikka täytyisi valita, päättää jääkö omaan kotikaupunkiinsa vai lähteekö maailmalle kokeilemaan siipiään. Ja juuri silloin samaan aikaan ihminen on sellaisessa iässä, että kaikki päätökset tulee helposti tehtyä aivojen sijasta jollakin aivan muulla elimellä.  Ja lienee sanomattakin selvää, että vituiksihan se menee. Tai ainakin minun kohdallani kävi juuri nimenomaan näin.

'Mä menen lukioon, niin mulla on vielä kolme vuotta aikaa miettiä mikä mä haluan olla isona'. Ja paskat! Ensimmäinen vuosi menee uuteen kouluun ja uuteen kotiin totuttelussa, läksyjen tekemisessä ja päättömässä sekoilussa. Ja jo toisen vuoden alussa jostain ilmestyy opinto-ohjaaja koputtamaan selkään ja kysymään mikä mä haluan olla isona. 'Nyt olis aika tehdä ne tulevaisuuden kannalta ratkaisevat ainevalinnat'. Ja siinä tilanteessa taas olisi soveliasta käyttää niitä aivoja, mutta ei. Ne ovat edelleen kadoksissa ja ne valinnat tehdään lottoamalla. Toisen vuoden alussa tulee keskustelua ylioppilaskirjoituksista. 'No mut en mä oo valinnu kaikkia kursseja mistään aineesta'. Hups. Muutama valinnainen äidinkieli, muutama uskonto, psykologiaa, filosofiaa, maantietoa ja biologia. Terveystiedon kurssi ja matematiikka, josta otan hylätyn. Hienoa, Ada. Aivan loistavaa. Kirjoita nyt sitten näillä valinnoilla ylioppilaaksi.

Sinne nieltiin taas kolme vuotta mun elämästä, joiden aikana mun oli tarkoitus saada selvyys siihen, mikä musta tulee isona. Tässä mä olen, samassa tilanteessa kuin silloin ysiluokan lopussa. Yksin ja eksyneenä, enkä tunne vetoa millekään alalle. Lukiotakin on vielä yli vuosi jäljellä, eikä siitäkään ole mitään hyötyä enää. Lakin saamisesta ei ole mitään varmuutta, eikä oikeastaan ole energiaa edes panostaa siihen. 

Just silloin, kun mun olis tarkoitus panostaa mun tulevaisuuteen, juoksen mä ympäriinsä miesten perässä. Sekoitan pääni miehillä ja päihteillä, menetän ystäväni ja jään yksin. Tukeudun yhteen ainoaan ihmiseen. Ihmiseen, joka on mun koko elämä. Ja pelkään, että joku päivä se ihminen ei ookkaan enää tässä ja mä romahdan taas. Niin on käynyt ennenkin, miks niin ei kävis nyt? 

Tää koko elämä on vaan opettelua. Mut nyt mä oon ymmärtäny, ettei tätä elämää eletä niillä matikan kaavoilla tai äidinkielen kieliopilla. Tätä elämää eletään taidoilla, jota ei opita koulunpenkillä. Mun täytyy opetella luottamaan. Mun täytyy opetella olemaan ihminen, sellainen, jota voi rakastaa ja etenkin sellainen, joka osaa rakastaa. Ja niitä asioita ei opi kirjasta lukemalla. Ne oppii ainoastaan elämällä. Mun täytyy antaa mahdollisuus tälle elämälle. Mun täytyy sulkea ovia, jotta uudet ovet pääsevät aukeamaan. 

Koulu mun on pakko suorittaa loppuun, vaikka mä en jaksais. Se on asia, jolle en vain voi mitään, mut sen asian mä ohitan stressaamatta. En anna koulun viedä niin isoa palaa mun energiasta, kun se nyt vie. Mä keskityn olemaan minä. Keskityn positiivisiin asioihin mun elämässä ja lakkaan olemasta tällainen negatiivinen paska. Ja mä kerään viimeisetkin rippeet itsestäni tuolta lattian rajasta ja jatkan eteenpäin ihan eri ihmisenä. 

Ja miks mä teen tän kaiken? Mä teen tän Tommin takia. Mulla on valtavasti energiaa, jonka olen saanut vihasta. Mä haluan näyttää Tommille, että mä olen vahva. Mä näytän sille, että mä en ole sen sätkynukke enää. Ja mä teen tän Laurin takia. Mä olen Laurin arvoinen. Mä olen itsevarma ja hyvä kumppani, mä rakastan sataprosenttisesti ja ylikin. Mut kaikista eniten mä teen tän itseni takia. Mun on vihdoin aika jättää kaikki se paska mun taakseni ja aloittaa puhtaalta pöydältä. En ikinä tyhjentäny sitä pöytää kokonaan vaan heitin vaan osan roskista pois ja osa jäi aina siihen. Nyt mulla on voimaa tyhjentää se pöytä kokonaan. 

Mä suljen ne viimeisetkin ovet, joiden sulkemista oon aina epäröiny. Mä lyön ne ovet kiinni, enkä käänny katsomaan taakseni enää ikinä. Mä otan mukaani vain ne opetukset, joita oon saanu ja katson kohti tulevaisuutta."