Ne ilkeät anonyymit ovat vihdoin löytäneet tiensä tänne ja sitä olen odottanutkin jo pitkään. Jollain kierolla tavalla kuitenkin nautin myös niistä ilkeistä kommenteista. Nautin saamastani huomiosta ja etenkin siitä, että kirjoitukseni ja elämäni herättää tunteita ja keskustelua. Joskus aikoinaan joku lukija oli eksynyt blogiini, kun hänen työpaikallaan oli puhuttu tästä. Olen yhä otettu siitä, sillä haluankin aiheuttaa keskustelua. Haluan, että blogini on kanssakäymistä minun ja teidän lukijoiden välillä.
Haluan antaa osan itsestäni teille, mutta haluan myös jotain teistä takaisin ja sen olen saanut. Saan teiltä usein mahtavia tsemppejä, kannustavaa palautetta ja rakentavaa kritiikkiä ja se on aivan ihanaa. Ennen kuin itse aloin kirjoittaa blogia, olin melko laiska kommentoimaan kenenkään blogeihin, enkä ymmärtänyt sitä kommentoinnin merkitystä. Nyt kuitenkin ymmärrän sen, koska blogiin on aina paljon kivempi tulla, kun minua odottaa monta ihanaa kommenttia. Jo pelkkä 'tsemppiä' tai 'olen samaa mieltä' piristää tosi paljon.
Minulla ei tosiaan vieläkään ole mitään erityistä kertomista Lauriin tai Tommiin liittyen, koska en ole kummankaan kanssa puhunut nyt. Lauria näen luultavasti huomenna tai perjantaina ja Tommista minulla ei ole mitään käsitystä. Tuskin hänellä muutamaa viikkoa kauempaa kestää, ennen kuin hän minua alkaa ikävöidä taas. Olenhan niin mahtava, täydellinen ja ihana, että minusta ei malta olla erossa viikkoa kauempaa ;)
Hah, ei muuta tällä kerralla. Jättäkää toki kommenttia sekä palautetta, tai mitä vain mieleen tulee ja myös postaustoiveet ovat erittäin tervetulleita!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti