Mä olen tässä, otathan mut syliisi

Kiitos vielä kerran eilisen postauksen kommenteista, olette ihania!

Minulla ei edelleenkään ole sitä tietokonetta, mutta tulin siihen lopputulokseen, että haluan pitää postaustahdin ennallaan vastoinkäymisistä huolimatta, joten kirjoitan puhelimella. Mitään kovin laajoja postauksia ei varmasti tässä lähipäivinä ole tulossa, koska puhelimella kirjoittaminen tosiaan on, noh, ärsyttävää. Yritän kuitenkin joitan mietteitäni ja kuulumisia kirjoitella teille.

Eilen siis tosiaan sanoin, että Laurin kanssa ei tapahdu mitään erikoista, kaikki on ihan ok. Ei huonosti, mutta ei loistavastikaan. Tarkoitin sillä siis lähinnä sitä, että emme olleet taas nähneet pitkään aikaan, lähinnä ajan puutteen takia ja aloin kyllästyä odotteluun. No, tottakai juuri sillä hetkellä, kun alan olla epätoivoinen, Lauri ilmestyy pihaani, vie minut ajelulle, syömään ja ottaa luokseen yöksi. Aamulla herään siihen, että aamupala tuodaan minulle sänkyyn ja saan kyydin kouluun.

Olen aina turhan negatiivinen! Heti kun en saa huomiota vähään aikaan, pelkään tulevani hylätyksi. Tiedän kyllä, että ei niin käy joka kerta, vaan välillä puhumattomuuteen on ihan järkevä syy. Eikä sitä joka minuutti tarvitse olla tekstaamassa. Se vain unohtuu minulta melko herkästi.

Sain muuten eiliseen postaukseen pettämisestä kertovan linkin. Kävin äsken lukemassa sen ja se oli aivan loistava teksti! Kaikkien ihmisten pitäisi lukea se, minussakin heräsi monia uusia ajatuksia ja useiden lauseiden kohdalla mietin: "Just noin mä ajattelen!" Tässä vielä teille linkki kyseiseen tekstiin, käykää ihmeessä lukemassa: http://kutri.net/blog/2013/09/miksi-ihmiset-pettavat-ja-miten-sen-voi-estaa/ Kiitos anonyymille linkistä!

Mainitsin teille eilen myös muista huolistani. Niistä en kuitenkaan ainakaan toistaiseksi uskalla kertoa enempää, etten tule tunnistetuksi. Uskon kuitenkin, että kaikki järjestyy.

Nyt minun täytyy keskittyä opiskeluun vielä hetki, palataan asiaan taas mahdollisimman pian!