Ensin soittaisin Tommille. "Mä kerron kaiken, nyt. Hyvästi ja hauskaa loppu elämää."
Sitten soittaisin Sallalle. "Tommi petti sua mun kanssa, useasti, ja me ollaan oltu yhteyksissä kokoajan. Lähetin kaikki todisteet mitä mulla on, sun sähköpostiin."
Tästä sana leviäisi nopeasti. Kaikki koulukaverit ja tutut saisivat tietää heti.
Sen jälkeen soittaisin Laurille, kertoisin, että todella välitän hänestä, mutta olen pilannut kaiken paljastamalla liikaa asioita menneisyydestä. Pyytäisin anteeksi ja hyvästelisin.
Viimeisenä soittaisin ystävälleni. Mikään ei tulisi yllätyksenä hänelle, hän tietää mitä ajattelen. "Mä kerroin nyt, yritä pärjätä, mä rakastan sua, hyvästi."
Sitten kirjoittaisin teille, rakkaat lukijat, viimeisen kerran. Kertoisin kuka olen ja mistä tulen. Kertoisin keitä ovat Salla, Tommi ja Lauri. Jättäisin hyvästit teillekkin.
Ja sitten katoaisin. Pysyvästi.
Se olisi helpoin ratkaisu. Luovuttaa. Olla enää ottamatta vastuuta mistään. Lähteä pois ja olla palaamatta koskaan. Salaisuus alkaa olla liian painava kannettavaksi. Tommi ei edes auta minua kantamaan sitä, hän ei tee asioita yhtään helpommaksi, päin vastoin. Laurin suhteen olen melko negatiivinen. Aika näyttää, mutta kun en jaksa odottaa! Istun tyhjän panttina kotona, tekemättä mitään. Ainiin, tosiaan... Työni loppuivat jo. Ihan kaksi päivää sain siellä olla ja nyt taas istun kotona ja kuuntelen kellon tikitystä.
Väsyttää liikaa. Keräilen voimia jaksaakseni kantaa tuon salaisuuden taas yhden minuutin, tunnin, päivän eteen päin.
"Kaikella on tarkoitus", mutta en ymmärrä, mikä tämän tarkoitus on. En tiedä mitä minun kuuluisi tehdä, mikä on "oikein". Haluaisin kertoa kaiken, mutten voi. Riskit ovat liian suuret, en vain voi paeta nyt.
Kannan vastuun, vaikka se veisi minulta hengen.
Kyllä sä pärjäät, vaikka luovuttaminen ois helpointa älä sorru siihen sillä kaikki menisi vain hankalammaksi... Ja surkeammaksi. Älä mee aidan alimmasta päästä, vaan kurkota ylhäälle. Helpompi tosiaan sanoa kuin toteuttaa, mutta uskon suhun oikeasti. Ja kyllä uskoo ne muutkin ja me lukijat ja kommentoijat. Näytä meille et sä pärjäät! :) Anna ittelles aikaa ja oota et Lauri on valmis lähestyy oma aloitteisesti suo. Tee kaikkee mistä tykkäät ja rentoudu. Mee kattelee uusia paikkoja uusin silmin ja avaa silmät maailmalle. Kyllä sä pärjäät! <3
VastaaPoistaKiitos, ihana kommentti <3
VastaaPoistaPakko jaksaa, ei voi muutakaan...
Ja jätä Laurille viesti miesten kielellä;-) ei ne tollot mitään vihjauksia tajua. Eli suoraan, et extraamiseen tuli tauko, vituttaa pyöriä yksin kämpillä, lähe kahville tai kävelylle!
VastaaPoistaToiminkin yleensä miesten kanssa juuri noin kuin sanoit, en jaksa vihjailla, koska ei se toimi ikinä kuitenkaan :D
VastaaPoistaMiehet vaan ei tajua vihjailua!
Ota itseäsi niskasta kiinni ja päästä irti koko touhusta.
VastaaPoistaEt usko sitä vielä, mutta elämästäsi tulee paljon helpompaa kun et koko ajan vello tuossa asiassa. Aikansa se ottaa ja vaikeaa on, mutta yritä ja kovasti.
Tiedän, että ajatukset pyörivät näissä ajatuksissa koko ajan, mutta siinä ei ole mitään järkeä. Taidat sen itsekin tietää, irtipäästäminen on vaan kovin vaikeaa.
MItä enemmän näitä vain päässään yksin asunnossaan miettii, sitä suurempiin mittakaavoihin ne menevät ja kohta koko elämä on pelkkää kaunaista syytöstä (itseä ja muita kohtaan) ja jopa itsesääliä.
Pystyt siihen.
Minusta tuntuu, etten pysty ja niin kauan kun se tunne on läsnä, en todellakaan pysty. Täytyisi ensin päästä eroon tästä tunteesta, mutten tiedä miten.
VastaaPoistaJokin minussa vain käskee kostaa Tommille ja kai se on juuri sitä kaunaa ja katkeroitumista, mitä olen viimeiseen asti halunnut välttää.
En halua päästää "pahaa" liian helpolla, haluan antaa hänen kokea saman, minkä hän on pakottanut minut kokemaan ja minkä myös Salla tulee aikanaan kokemaan.
En vain ole riittävän rohkea paljastamaan kaikkea, pelkään seuraamuksia. Haluan kantaa vastuun teoistani, mutten silti vain uskalla.
Tiedän, että ongelmat vain kasvavat kokoajan, kun mietin niitä, mutta en voi sille mitään. Kaikki pyörii kokoajan mielessä ja niinä hetkinä, kun onnistun edes hetkeksi unohtamaan kaiken, joku tai jokin tulee ja muistuttaa siitä taas.
En pysty. En millään. Ainakaan vielä.