Minä

Hetkittäin haluan pois täältä. Johonkin kauas, yksin. Haluan aloittaa puhtaalta pöydältä jossain muualla. 


Viime aikoina tämä tunne on onneksi alkanut mennä pois ja olen hieman tyytyväisempi elämääni.








Kai minä olen outo. Mutta pidän siitä. En halua olla massan mukana menevä, minulla on omat ajatukset ja mielipiteet ja olen ylpeä niistä.

Minä olen minä. Kelpaan joko tällaisena tai en ollenkaan, en ala itseäni muuttamaan muiden ihmisten takia.

Rakastan autoja. Rakastan olla kyydissä kun joku ajaa. 

Rakastan sitä tunnetta, kun auto kulkee kovaa, musiikki soi ja tiellä ei ole ketään muita. 

Voisin istua autossa vaikka ikuisuuksia, kunhan on musiikkia ja seura on hyvää. 

Nauran omille vitseilleni. Aina. Ei elämä ole niin vakavaa, ettei itselleen voisi nauraa. Minä ainakin voin. 

Ei kaikkea tarvitse ottaa niin vakavasti.

Olen aina ollut luonteeltani sellainen, että stressaan jokaisesta asiasta. Jos teen jonkin virheen, murehdin sitä niin kauan, että saan sen korjatuksi. 

Se on toisinaan todella ahdistavaa, mutta kai se on myös hyvä piirre.

Minusta tuntuu usein, että ihmiset eivät ymmärrä minua. 

Kukaan ei tajua, miksi olen surullinen, miksi olen vihainen, miksi olen sitä mieltä kuin olen. 

Tähän sopii aikalailla sama teksti kuin tuohon nauru juttuun. Miksi en voisi välillä käyttäytyä kuin lapsi? 

Ei kaiken tarvitse olla niin vakavaa. Ei minun tarvitse leikkiä aikuista, koska en sitä ole. 

Saatan istua kotona hiljaa tunteja ja miettiä vain asioita. Ajatus johtaa toiseen ja kaikki vain pyörii päässä. 

Se on yksi syy, miksi minulla on tämä blogi. Tänne purkaan näitä ajatuksia, etteivät ne ala ahdistaa liikaa.

Kaikki kuvittelevat, että olen ihan erilainen ihminen, kuin oikeasti olen. 

Vanhat tutut luulevat, että olen hiljainen ja yksinäinen ja istun vain kotona ilman mitään kontaktia miehiin. Uudemmat tutut taas luulevat, että olen huora ja myyn itseäni keskustassa.

Musiikki on minulle kaikki. 

Ilman sitä en jaksaisi. 

Kuuntelen musiikkia kokoajan. Ihan kaikenlainen musiikki käy, kunhan vain ei ole hiljaista.

Minä unelmoin paljon. 

Kehittelen hurjia suunnitelmia tulevaisuutta varten. 

Vaikka tiedän, että ne eivät tule ikinä toteutumaan, unelmoin silti. Se on todella rentouttavaa.

Olen taiteellinen. Piirrän ja maalaan paljon. En tiedä olenko hyvä siinä, mutta nautin siitä.


Voisin maalata vaikka tunteja. Sotkea maalien kanssa ja maalata mitä mieleen tulee.

En puhu ongelmistani kovinkaan monille ihmisille. 

En näytä ulkopuolisille miltä minusta oikeasti tuntuu, vaan hymyilen aina. 

Muistan kaikkia pieniä yksityiskohtia kaukaakin menneisyydestä. 

Välillä ihmisiä pelottaa, miten muistan mitä heillä oli päällä ensitapaamisellamme, mitä he sanoivat jollain tietyllä hetkellä yms.

Haluan kokea ja nähdä uusia asioita. 

Haluan matkustaa maailmalla ja nähdä kaikkea hienoa. Saada muistoja ja avartaa maailmankuvaani.

Valokuvaan paljon. 

Kaikki pienetkin hetket on tallennettu kuviksi ja niitä on kiva katsella myöhemmin ja muistella menneitä.

Tommista minulla ei ole yhtään kuvaa. Hän ei ikinä suostunut kuvattavaksi. Eikä kyllä ole tästä uudestakaan tapauksesta. (Jota btw ajattelin alkaa blogissa kutsua Lauriksi...)

Kaipaan läheisyyttä. 

Haluaisin vakaan parisuhteen, enkä mitään leikkimistä enää. Kaipaan rakkauta, öisiä kävelyitä merenrannalla. Kaipaan jonkun, jonka voin ylpeänä esitellä vanhemmilleni. Jonkun, jota voin sanoa poikaystäväkseni.

En halua olla enää ulkopuolinen. 

Haluan olla osa jotain porukkaa. Tuntua kuuluvani johonkin. 

Ehkä vielä jonain päivänä.

Haluan olla kahdeksantoista. 

Ikä on ongelma joka asiassa ja olisi niin paljon helpompaa olla täysi-ikäinen. 

Haluan olla iloinen. 

Se on kaikki, mitä haluan. Kunhan olen iloinen, se riittää. Paljon pyydetty, mutta sitä minä haluan.







Sellainen minä olen. Minä olen minä, enkä haluaisi tällä hetkellä olla kukaan muu. Haluan selvittää, mitä elämällä on minulle annettavana. Haluan ottaa kaiken, mitä se minulle tarjoaa.