Laurin vuokrasoppari on enää allekirjoituksia vaille ja sit se on virallista. 1.8 hän on toisen paikkakunnan asukas, eikä lähelläkään meitä enää. Salaa mä toisinaan toivon, että jokin menee vielä pieleen, eikä hän lähdekään, mut kyllä mä silti tiedän sen olevan hänen parhaakseen.
Havahduin taas siihen, että pian mä olen varmasti samanlaisessa tilanteessa, kuin muutama vuosi sitten. Mun paras sosiaalinen kontakti on taas kaupan kassa, enkä edes muista milloin joku on soittanut mulle viimeeksi. Olisi kai aika tehdä asialle jotain, mut helvetti kun ahdistaa.
En oikeastaan edes tiedä, milloin musta tuli tällainen sosiaalisesti ahdistunut paska, joka ei uskalla edes moikata naapuria rappukäytävässä, saati sitten harkita jotain oikeaa kontaktia johonkin uuteen tuttavuuteen.
"Lapsen kanssa on helppo saada ystäviä toisista äideistä!"
On joo. Ihan vitun helppo.
Oon mä nyt jutellut erään Laurin kaverin kanssa whatsappissa toisinaan, mutta sekin on kai jollain tavalla väärin. Mitä helvettiä mä Laurin kavereille jauhan omista jutuistani, varsinkin kun kyseessä on tapaus, joka on yrittänyt suudella mua baarissa vastikään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti