Tiistaina pieni poika katsoo mua surullisin silmin ja kysyy, miksi mä en voi olla hänen äitinsä. Miksi mä en voi muuttaa heille asumaan ja miksei mun vauvani voi olla hänen veljensä. Rakastanhan mä hänen isäänsä ja nähdäänhän me vielä.
Keskiviikkona mä herään liiankin tutuista lakanoista ja itken itseni takaisin uneen. Voisipa aikaa kelata vuosia eteenpäin ja voisipa kaikki olla yksinkertaista. Yritän hyväksyä totuuksia, vaikka ne pistelevät neulojen lailla.
Torstaina etsin Otavaa taivaalta ja ikävöin kuolleita. Tahtoisin kovasti olla yksi heistä, mutta samalla elän enemmän kuin koskaan. Mun on niin paha olla, että oksettaa, mutta tiedän sen olevan ohi menevää.
Tänään yritän ymmärtää itseäni ja maailmaa. Miettiä, mitä on taas tullut tehtyä ja ketkä ovat mun kanssani vain oman etunsa takia. Otan jo toista kertaa yhteen uusien naapureiden kanssa ja kiroan koko taloyhtiön alimpaan helvettiin.
Mihin tää maailma mua oikein kuljettaa?
Onko sun vauvan isällä siis ennestään jo lapsia?
VastaaPoistaEi ole. Viime aikoina on tullut liikuttua paljon erään pojan ja hänen isänsä kanssa enemmän kuin vauvani isän kanssa :)
Poista