Mulla ei vieläkään ole toimivaa nettiyhteyttä, joten kirjoittaminen on mitä on. Pää on kuitenkin niin täynnä ajatuksia, että räjähdän jos en saa kirjoittaa.
Asun uudessa kodissa, uudessa paikassa, uusien ystävien lähellä. Valmistun pian koulusta, täytän 19 ja aloitan alusta. Lauri on ymmärtänyt mitä on menettämässä ja roikkuu kiinni kuin takiainen. Silittelee vauvavatsaa ja suunnittelee tulevaisuutta. Todellisuus on tavoittanut vihdoin hänetkin. Mä olen kylmä ja tunteeton, välttelen katsetta ja annan suudella vain poskelle.
Jokainen päivä tuntuu samanlaiselta ja uusi koti meinaa vangita minut sisäänsä. En millään jaksaisi pestä pyykkiä, saati sitten käydä kaupassa. Paniikkikohtaukset ovat lisääntyneet ja kasvava vatsa tuo niitä lisää tullessaan. Tommi on huolissaan ja mä vakuuttelen sen olevan turhaa. Kaikki on turhaa. Ei mua voida enää pelastaa.
Kaikki järjestyy parhain päin, usko mua! Sun pitää yrittää joka päivä yhä uudestaan olla vahva vauvasi ja myös itsesi takia! Oon hengessä mukana...<3
VastaaPoista"vanhus"
Kiitos <3 Kyllä tää tästä. Yksi ihminen saa mut uskomaan huomiseen ja päivä päivältä mä olen kauempana kaikesta pahasta.
PoistaMites on vauvan laita jos sua ei voida enää pelastaa? Voi lapsikulta mihin pulaan olet itsesi johtanut, toivon hyvin hyvin hartaasti että tää blogi on joku trolli- pila. Ihan molempien kannalta, yhä enempi annat itsestäsi sellaisen kuvan ettet ole valmis äidiksi ja ymmärtäähän sen ettet olekaan. Toivottavasti pysyt vahvana ja saat itseluottamusta elämään enempi, koska sitä tulet tarvitsemaan vanhempana.
VastaaPoistaMinä kanssa ajattelen, että trolli taitaa olla, toivottavasti. Etenkin kun tyttö oli raskaana heti kohta sen jälkeen, kun tuo Tommikin oli isäksi tulossa. Kaiken pahan alku ja juuri eikä Laurissakaan ole kehumista.
PoistaMutta oikeastihan on nuoria, jotka on hukassa elämässään. Ja siitä mä syytän vanhempia, eivät pidä lapsistaan huolta. Äiti-ihmisenä ihmettelen suuresti, ettei hänen vanhempansa tee mitään. Ei kannata olla niin ylpeä, ettei vanhemmiltaan apua pyydä. Kyllä jokainen rakastava vanhempi auttaa lastaan jos haluaa ja pystyy. Joskus on vaan nieltävä ylpeytensä, myönnettävä, ettei yksin pärjää ja jaksa, myös omille vanhemmilleen.
Vanhempiani ei voi syyttää, mikään ei ole heidän vikansa. En itse kaada syytä heidän niskoileen, eikä kenenkään asiasta tietämättömänkään pitäisi tehdä niin.
PoistaMiksi he eivät sitten pidä susta huolta kun et sä yksin pysty itsestäsi huolehtimaan? Oletko niin ylpeä, ette kehtaa edes heiltä apua pyytää? Ei kai he sokeita ole ja eivät muka tajua, että sulla menee todella huonosti? Ethän se edes yritä pysyä erossa kaikesta ja kaikista pahoista asioista ja ihmisistä. Se pieni ihminen sun sisällä on sun vastuullasi lopun elämääsi. Sä et todellakaan ole siihen valmis vaikka et sitä halua edes itsellesi myöntää.
PoistaOletko puhunut neuvolassa sun todellisesta tilanteestasi? Mitä he siihen sanovat, tarjoavatko apua? Ota kaikki apu vastaan mitä sulle annetaan.