Älä muista pahalla

Mun ja Laurin suhde on tässä. Meidän väliin on tullut jotain niin lopullista, ettei me päästä sen yli eikä ympäri - meidän vauva. Lauri roikkuu matkassa niin pitkään kuin tahtoo ja häipyy kun häipyy. Kivuliasta, mutta totta. Ja jokainen päivä, jonka mä hänen kanssaan saan, on mulle arvokas.

Mä rakastan, mä olen aina rakastanut. Ja mä tiedän, että jossain syvällä sisimmässään hänkin tekee niin. Ei vain tarpeeksi. Liian moni asia menee minun edelleni ja vauva on hänelle liian suuri este. Ja vaikka mä kuinka kovasti häntä rakastankin, en mä pysty tekemään aborttia hänen takiaan.

Mun täytyy valita elämäni rakkauden ja ensimmäisen lapseni väliltä ja mä voin kertoa, ettei mikään ole koskaan sattunut niin paljon. Hetkittäin mä jo ajattelen, että olisi vain helpompaa hypätä sillalta tai jäädä junan alle, se olisi helpointa kaikkien kannalta. Mut en mä luovuta, ei mulla ole koskaan ollut tapana tehdä niin. Mä tahdon katsoa jokaisen kortin.

Mä en ymmärrä, miksi Lauri ei voi edes yrittää. Mä en vaadi mitään, en yhtään mitään. Olen valmis hoitamaan koko lapsen yksin, kunhan hän vain olisi rinnalla edes henkisenä tukena, mutta ei. Mä en tajua, mitä hän siinä häviää. Hän on kuitenkin valintansa tehnyt ja niin olen minäkin. Nyt on vain ajan kysymys, milloin meidän juttumme on tässä, lopullisesti.

Huomenna mun täytyisi kirjoittaa ylioppilaaksi taas. Ajatukset on kyllä nyt jossain aivan muualla, saa nähdä mitä siitäkin tulee.