Sivut

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

You start to wonder why you're here not there

Lauri tuli eilen hakemaan tavaroitaan, alkoi itkeä ja lähti. Mä pysyin kylmän viileänä, mutta oven sulkeuduttua en voinut estää kyyneleitä tulemasta. Ei tän koskaan pitänyt mennä näin. "Nähdään linja-autoasemalla." Lomalle me siis lähdetään kyllä. Ei tästä tuu mitään. Mä en tahdo tän menevän näin.

Huomenna äidinkielen tekstitaito. Lukemista takana vähän. Aivan liian vähän. Kyllä se siitä, toivottavasti. Olen mä oppitunneillakin kirjoittanut sellaista kolmea pistettä jokaisesta aineesta, joten miksi mä sen huonommin nytkään kirjoittaisin? 

Nyt mun on oikeasti pakko lukea. Pakko, pakko, pakko. Vaikken tahdo. Huomenna juhlitaan, toivottavasti.

Lähettänyt klo
Tunnisteet: , , , ,

6 kommenttia:

  1. Emppu4. helmikuuta 2015 klo 10.38

    Noi esseet, tekstitaidot jne, on valitettavasti sellasia, että lukeminen auttaa hirveen vähän. Joko sitä osaa kirjottaa tai ei.
    Ja älä huoli, sä osaat:D
    Tsemppiä tekstitaitoon, itelläni oli se vuos sitten!

    VastaaPoista
  2. Anonyymi4. helmikuuta 2015 klo 10.54

    Nyt turha huoli pois, sähän se just OSAAT kirjoittaa ja tuut varmasti pärjäämään tekstitaidon kokeessa oikein hyvin! Lukemisen jälkeen tee illalla jotain kivaa ja rentouttavaa, syö hyvin ja käy ajoissa nukkumaan, niin kyllä se siitä...Hienoa, että pystyit olemaan viileänä Laurille, vaikka varmasti koit ristiriitaisten tunteiden myllerrystä. Pysy nyt vaan tiukkana; toistan itseäni, mutta sua odottaa jossain jotain paljon parempaa. Oot fiksu nuori nainen, tsemppiä kokeeseen! <3

    "vanhus"

    VastaaPoista
  3. Anonyymi4. helmikuuta 2015 klo 14.37

    Onnea tekstitaitoon! Hyvin se menee, olet hyvä kirjoittamaan :).

    Varmasti tekee kipeää kun ymmärtää, että omat haaveet ja unelmat eivät toteutuneetkaan. Kuitenkin ihan ihan varmasti jossain tuolla on sellainen mies, jonka kanssa pystyt toteuttamaan toimivan, välittävän ja lämpimän suhteen. Laurin kanssa se ei onnistunut, koska hän ei ole siihen mitä ilmeisemmin kypsä. Voi olla, että ei koskaan tule olemaankaan tai voi olla, että vuosien saatossa siihen kypsyy, mutta sitä ei kannata jäädä katsomaan. Tuollaisessa suhteessa oleminen ja odottaminen ja epävarmuus rikkois kenet tahansa lopullisesti. Toisesta ihmisestä luopuminen on aina tietyllä tavalla raastavaa, vaikka se ihminen oliskin kohdellut huonosti. Ne paskat tunteet ja ikävä on vaan pakko elää läpi ja kestää ennen kun helpottaa. Ja aina jossain vaiheessa helpottaa.

    - Samanlaisessa suhteessa joskus elänyt ja äärettömän onnellinen, kun nykyään on uusi mies ja täysin päinvastainen suhde täynnä lämpöä, turvaa ja tasapainoa (sekä rutkasti huumoria ja hauskuutta) -

    VastaaPoista

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)