Mä en oikein meinaa päästä kiinni tähän maailmaan. Syke on kokoajan hurjissa lukemissa ja väsymys on aivan kamala. Ruoka ei mene alas ja oksettaa kokoajan. Samassa porukassa me ollaan tänäänkin pyöritty, yritetty saada elämästä kiinni yhdessä. Lauri tosin on armeijan harmaissa edelleen.
Mä olen muuttunut aivan kamalasti tosi lyhyessä ajassa ja samalla huomannut erään asian. Mun itsevarmuuteni kasvaessa mä huomaan, ettei Lauri oikeasti olekaan niin itsevarma kuin mä olen luullut. Hän onkin oikeasti vain pienen pieni pojan ressukka pukeutuneena muskelimiehen pukuun. Hän ei uskalla sitoutua ja esittää sen takia vahvaa, mutta sen kuoren alla on piilossa poika, joka pelkää sydämensä puolesta. Niin se on ollut kokoajan, mä en vain ole käsittänyt sitä aiemmin.
Voi miten kovasti mä tahdon saada sen kuoren rikottua. En vain ole varma siitä, onko se edes mahdollista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti