En selvinny talvest

Moni muu sanoisi, että lähtee käsistä. Mä sanon, että menee lujaa. Kuulostaa paremmalta, piilottelee totuutta.

Lauri on vihdoin vapaa ja mulla on vaikeuksia elää. En osaa tottua siihen, että hän on kokoajan täällä. Takaraivossa jyskyttää alitajuinen pelko siitä, että kohta hänet viedään taas pois ja toisaalta jatkuva läsnäolo ahdistaa.

Hän on huolissaan musta. Saarnaa kokoajan, aiheesta kenties. Totuus valkeni kuulemma vasta nyt, kun hänellä on enemmän aikaa olla läsnä. Mä yritän ryhdistäytyä, mutta minkä mä voin sille, millainen mä olen. Kaikki tää sekoilu on jo osa mua, tapa, elämä. En osaa olla ilman.

Pian on joulu ja mua ei huvita. Kaikki vetäytyvät omiin koteihinsa syömään ja nauttimaan seurasta. Mua ahdistaa. Sukulaiset, pakotetut rutiinit ja tekohymyt. Jatkuva kyseleminen tulevasta ja menneestä, painostaminen ja se, että mut pakotetaan olemaan joku muu, kuin minä. Päihteettömyyskin kai, vaikken sitä tahtoisi myöntää.

Tommi on poissa, pysyvästi kai. Vaihtoi numeronsakin, aloitti kuulemma alusta. Facebookissa saan kirjoittaa, mutta vain toisinaan. En tiedä aionko. Mä olen hänelle ainoa kontakti menneisyyteen ja hän on sitä minulle. En kaipaa menneisyyttä takaisin, en ripaustakaan siitä.

"21. joulukuuta 2014. Mä olen koukussa. Ja onnellinen.", sanoo päiväkirja.

Mä voisin jonain päivänä kirjoittaa teille tämän hetkisen todellisuuden kokonaisuudessaan. Nyt vain kaunisteltuja yksityiskohtia.