Maanantait ovat silkkaa tuskaa, etenkin tämä maanantai. Mä en oikein tiedä mitä mä olen koko päivän tehnyt. En ainakaan käynyt koulussa, syönyt ja ollut sosiaalinen, kuten oli tarkoitus. Mä vain jossain vaiheessa löysin itseni tärisemästä lattialta ja ajattelin, että nyt on oikeesti pakko skarpata. Ei näistä kahdesta viikosta tuu mitään näin.
Opintotuki kolahtaa pian tilille ja sen jälkeen mä hyppään junaan, linja-autoon ja ties mihin kulkuneuvoon päästäkseni Laurin luo edes hetkeksi. Mulla sekoaa pää tähän yksinäisyyteen jo nyt. Tulevaa viikkoa kuluttavat onneksi lukuisat lääkärikäynnit ynnä muut, joten aika kuluu edes hieman nopeammin.
Tänään mä tein raskaustestin, joka kaikesta pelosta ja stressistä huolimatta oli onneksi negatiivinen. Jotain muuta mun kropassa on taas vialla, mutta onneksi se ei ainakaan ollut pieni pelätty syöpäläinen kohdun puolella. Se olis ollut viimeinen niitti, oikeesti.
Mä en osaa sanoin kuvailla, kuinka paljon tuleva yö ahdistaa mua. Edellinen yö kului painajaisten ja mörköjen seurassa ja mä pelkään seuraavan olevan samanlainen. Siinä tulee luultavasti käymään niin, että mä valvon puolet yöstä, nukahdan sohvalle ja herään painajaiseen joskus aamuyön tunteina. Huominen siis tuskin tulee olemaan kovinkaan paljon pirteämpi, kuin tämä päivä.
Mä vain odotan, että Lauri soittaisi ja kertoisi kuulumisia, mä voisin kertoa negatiivisesta testistä ja turhanpäiväisistä mietteistäni. Mut ei se vielä, se on liian kiireinen ja väsynyt. Täytyy vain kestää yksin näitä ajatuksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti