Sunnuntaina me ollaan puhuttu viimeeks, halattu hyvästiksi ja päästetty irti pariksi viikoksi. Sen jälkee herrasta ei ole kuulunut mitään. Mä olen lähettänyt kaksi viestiä, tarjoutunut menemään hänen luokseen, kertonut kuulumisia ja kertonut ikävöiväni. Eikä mitään.
Kyllä mä tiedän, että nämä pari viikkoa ovat kiireisiä, muttei edes minuuttia yhden viestin laittamiseen?
Mä tiedän myös, että se viesti tulee ennemmin tai myöhemmin ja mä tiedän, että viikon päästä me nähdään jo, mutta silti mua turhauttaa. Viikko tuntuu tuskallisen pitkältä ja yksinäisyys polttelee mua. Painajaiset eivät jätä rauhaan, eikä väsymys helpota. Voi kun mä vain saisin puhua hänen kanssaan edes hetken.
Mulla on myös ongelmia, joita mun olisi pakko saada purkaa ja joista mä en voi puhua muille, en edes teille vielä. Tunnit tuntuvat vuosilta, kun mä vain odotan yhteyden ottoa. Karu totuus on kuitenkin, ettei sitä välttämättä kuulu vielä päiviin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti