Mun kunto romahti taas. Eilinen oli enteilyä tulevasta, tänään helvetti on alkanut. Mä olen juossut koko päivän paikasta toiseen, puhunut samoja asioita monen eri ihmisen kanssa. Repinyt vanhat haavat auki, yrittänyt valmistautua tulevaan. Mä en tiedä osaanko mä ottaa vastaan sitä, mitä mun niskaan pian saatetaan kaataa. Mä en tiedä selviydynkö mä kaikesta tulevasta.
Mä en vieläkään tiedä mistään mitään, kaikki on sumun peitossa ja ne vähätkin tiedon rippeet mä joudun pitämään salassa toistaiseksi. Mä en tiedä missä Tommi on, ei ainakaan täällä tukemassa mua. Se kaataa kaiken mun niskaani ja pakenee.
Mä vain tahdon, että on viikonloppu. Mä tahdon, että Lauri on täällä halaamassa mua. Lauri on ainoa positiivinen asia mun elämässä. Ilman Lauria mä en olis enää tässä. Enkä mä tiedä olenko mä muutenkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti