Psykologille ensi viikolla. Nuorisotyöntekijän luo samoin. Lääkärille ja fysioterapiaankin.
Mä hain nyt sitä apua, kun kerran käskettiin, enkä mä ole yhtään innoissani. Mua ahdisti jo tänään ihan tarpeeksi. Ja nyt mua vasta ahdistaakin, kun mä tiedän, että ensi viikolla mun täytyy poistua kotoa, puhua ihmisille, kertoa asioista. Täytyy saada jotain aikaan. En mä jaksa.
Ylihuomisen jälkeen on perjantai. Perjantaina Lauri pääsee lomille, luulisin. Olen laittanut kolme viestiä puhelumme jälkeen, mutta hänestä ei kuulu. Ehkä häntä ei kiinnosta. Tai ehkä hän vain on liian väsynyt tai kiireinen. Ota siitä nyt sitten selvää. Mä olen nähnyt Laurin viimeeksi kymmenen päivää sitten. Mä olen puhunut Laurin kanssa viimeeksi pikaisesti viisi päivää sitten. Ja mulla on aivan saatanallinen ikävä. Oikeesti, ihan kauheeta.
Mä en tiedä kestänkö mä tätä jatkuvaa odottamista ja epävarmuutta puoli vuotta. Mutta mitäpä muutakaan mä tekisin, kuin odottaisin. Mä odotan aina. Koska mä rakastan. Aina.
Kerta kaikkiaan mahtavaa; viimeinkin sun asiasi alkavat järjestyä! Kyllä sä jaksat ja pääset yli tosta ahdistuksesta puhumisen suhteen. Toivon sydämestäni, että kohdallesi osuu sopivia ihmisiä, joiden kanssa juttelu lähtee hyvin rullaamaan. (Alussa on toki varmasti vähän kankeaa, mutta älä anna periksi; kyllä se siitä alkaa sujua.) Lauri on varmasti intissä väsynyt ja kiireinen, ja siellähän taitaa olla sitä ohjelmaa ihan riittämiin niin, ettei hirveästi ehdi puhelintaan räpläilemään...Varmasti se jäbä kiirehtii sun luo heti, kun pääsee, sano mun sanoneen! :)
VastaaPoista"vanhus"
Kiitos tsempeistä taas <3
Poista