I was happy for a second

"Mä olen kerran elämässäni ollut onnellinen. Vain yhden kerran aidosti. Niin aidosti, että mua ihan itketti. Niin aidosti, että mitään en olisi muuttanut. Ja se oli silloin, kun sä olit täällä. 

Mun loma oli alkanut. Mä olin vapaa tekemään juuri mitä halusin, valvomaan juuri niin myöhään kuin halusin. Ja me valvottiin, yhdessä. Me katsottiin elokuvia, syötiin mansikoita ja suklaata ja oltiin vain. Makoiltiin sylikkäin sohvalla ja unohdettiin ajan kulku. Ajeltiin öisillä kaduilla, katsottiin auringon nousua. Harrastettiin seksiä, oltiin lähekkäin. Pussailtiin ja rakastettiin ihan kauhean paljon. 

Ja sitten todellisuus löi vasten kasvoja. Sun oli mentävä. Sä lähdit ja mä jäin. Jäin yksin harhailemaan öisille kaduille. Istumaan tyhjiin baareihin, heräämään jalkakäytäviltä. Kaikelta katosi pohja, ei ollut enää mitään. Ei ollut ketään, kenen takia herätä aamuisin. Ei ketään, kenen takia käydä suihkussa tai pukeutua kauniisti. Ei ketään, kenen takia nähdä vaivaa itsensä eteen. Ei ketään, kenet tehdä ylpeäksi. Ei ketään, kenen olemassa olosta olla onnellinen.

Joka aamu herätessäni mä muistan, ettet sä ole täällä. Etten mä saisi tänäänkään kuulla sun ääntä. Etten saisi nähdä sun hymyä. Etten edes tiedä miltä näytät nykyään. Hiukset ajeltuna pois, samanlaiset vaatteet kuin sadoilla muilla. Mun tekee vain mieli kääriytyä takaisin peittooni ja nukkua niin kauan, että sä tulet takaisin.

Kahdeksan päivää takana, 157 päivää edessä. Enkä mä edes tiedä odotanko mä turhaan. Mä en tiedä ollaanko me me enää silloin, kun sä palaat. Mä en tiedä mitä sä ajattelet. Enkä mä voi kysyä, koska sä olet siellä ja mä olen täällä. Mä vain lasken päiviä sun ensimmäiseen vapaaseen viikonloppuun. Enkä mä edes tiedä nähdäänkö me silloin. Mä en tiedä yhtään mitään. Ja se tekee mut hulluksi."