Tiedättehän te sen tunteen, kun on niin helvetin kova ikävä, että ihan sattuu?
Tiedättehän te myös sen tunteen, kun sattuu vielä enemmän, koska ei tiedä ikävöikö se toinen takaisin?
Mulla on ne molemmat tunteet. Samaan aikaan. Ja se se vasta sattuukin.
Ehkä osuutta on myös tällä alkavalla pikku darralla. Mut siitä ei puhuta. Mähän en siis tosissani löytänyt itseäni aamulla ysiltä pubin oven takaa jonottamasta "yhtä tasoittavaa". Enkä mä varsinkaan lähtenyt sieltä kahtatoista tuntia myöhemmin. Mut mulle tarjottiin myös hei! Ja Tommikin oli siellä jossain vaiheessa ja saattoi mut kotiin äsken. Ihan kiva. Seksiä se yritti vongata, sen takia en kelpuuttanut sen yökyläkutsua.
Ehdin mä jossain välissä puhua sen nuorisotyönohjaajankin kanssa. Tulin kai maininneeksi olevani baarissa. Se lupas soittaa torstaina mulle. En mä sitten tiedä mitä sillä on mielessä. Perjantaina mä en kai oo kaupungissa ja tuskin olen lauantainakaan vielä. Mä päätin, että mun on pakko päästä hetkeks pois, ettei mee ihan ryyppäämiseks taas.
Mä olen nähnyt Laurin viimeeks lauantaina. Me ollaan puhuttu viimeeks sunnuntai aamuna. Me nähdään seuraavaksi ties milloin. Ehkä 18. päivä, ehkä 26. päivä, mistä mä tiedän. Ehkä ei koskaan. Riippuu vähän pystynkö mä ajamaan sen luo tai päästääkö se mua ylipäätään sinne. Mä en ehkä kestä. Mua itkettää jo nyt. Mitä helvettiä mun olis tarkoitus tehdä tän elämän kanssa?
Mua väsyttää. Ja koskee päähän. Tommi lupas tulla aamulla. "Sä olet nainen paskana. Ihan oikeesti, mä olen huolissani susta", se sanoi.
Hanki nyt muutakin elämää, ku ne kaks pataluhaa luuseria. Säälittävää, et roikut niissä kynsin hampain, vaikka kumpikaan ei anna sulle vastalahjaks yhtään mitään. Pelkkää paskaa kyllä saat niskaas.
VastaaPoistaVoi kun sä saat sen kuulostamaan niin ihanan helpolta :)
Poista