Vitusti liikaa

Eilen päivällä me sovittiin, että viideltä Lauri hakee mut meidän pihasta ja me mennään elokuviin.
"Mä tulen sit viideks siihen" ja se on viimeinen juttu, minkä olen hänestä kuullut. Nyt, noin 50 soittoa ja ehkä 10 viestiä myöhemmin mä voin sanoa, että mä luovutan. Mulle on aivan sama missä se mies on tai ei ole ja kenen kanssa, mä en vaan jaksa välittää enää. Mä laitan vielä yhden viestin ja sit se on siinä. Mä en jaksa olla huolissani tai mitään muutakaan. Kaikki mun viestit se on nähnyt ja puheluista kuullut varmasti jokaisen, joten mä en jaksa vinkua sen kusipään perään enää.

"Tiedätkö, mua ehkä jopa hieman hävettää myöntää, että mä eilen tosissani luulin, että sä olet tulossa. Mä seisoin viideltä tuossa pihalla meikattuna ja valmiina lähtemään. Ja siinä mä seisoin vielä puol kuudeltakin. Kuuden aikaan mä taisin hipsiä sisälle, kun alkoi tulla vähän turhan kylmä. Mua hävettää myöntää, että mä uskoin sua taas kerran.

Ja mua kaduttaa, että mä koskaan soitin sun perään. Mua kaduttaa, että olin huolissani. Ei mun pitäis olla, ei enää. Mun pitäis tuntea sut niin hyvin, että mä tiedän sun olevan vaan aineissa taas kerran. Ja mä vihaan itseäni, koska mä itken sun perääs. Mä vihaan itseäni, koska mä rakastan. En mä tahtois enää. Mä tahtoisin vain osata päästää irti yhtä helposti, kuin sä osaat. Olla yhtä välinpitämätön ja kusipää. Mut en mä osaa ja mä en voi sille mitään. 

Mua hävettää myöntää, että edes yks puhelu sulta merkitsis mulle tällä hetkellä enemmän kuin mikään. Mua hävettää, että mä olen antanut itseni kiintyä niin paljon. Musta tuntuu pahalta, että mä rakastan sua niin paljon, että se rakkaus saa mut vihaamaan itseäni."

Noi kaks ylempää tekstiä on niin ristiriidassa keskenään, että huhhuh. Mä vaan rakastan vitusti liikaa.