Tekis mieli mäkkisafkaa. Harmi vaan, en taida olla ihan ajokunnossa. Hyvä että kävelykunnossa edes.
Huomenna on näköjään tiistai. Sunnuntaita mä lottosin mut ei sit. Väliäkös tuolla.
Mä vielä kerran soitan ja sit saa olla. Ja eihän se vastaa. Budipäissään tai ties missä aineissa. Eiköhän siitä sit kuulu, kun alkaa panettaa.
Tiedättekö, rakkaat, mä oon aika helvetin paskana. Niin paskana, että en osaa edes välittää enää. Mut mitäs turhia sitä apua hakemaan. En mä edes tiedä mistä sitä apua nyt sais, kun kouluakaan ei oo pariin kuukauteen.
Enkä mä kehtais edes kertoa mitään. Mun pitäis olla aikuinen nyt, pärjätä omillaan ja niin edelleen. En mä vois kertoa, että mä satutan itseäni. Että vihaan jokaista solua itsessäni ja oon niin lähellä luovuttamista. En mä vois näyttää mun ranteita niille. En vois kertoa kuinka paljon mua sattuu. En vois tunnustaa, kuinka vaikeaa mun on päästä ylös joka aamu. En vois myöntää, kuinka usein mä itken. Mun täytyy vaan hymyillä, näyttää kaiken olevan helvetin hyvin ja silloin kaikki on ylpeitä musta.
Jaa, en mä tiedä miten tää meni tähän taas. Piti kirjoittaa Laurista ja päädyin kirjoittamaan itsestäni. Itsekäs paska, niinhän ne kirjoittaa musta Suomi24:ssäkin.
sun ei tarvi olla vaan vahva,sun ei tarvi esittää iloista vaikka siltä susta tuntuukin,mitä sitten vaikka ootkin jo 18 ja et pärjää elämässään,jotkut on 20 tai 30 vuotiaita ja silti ne on yhtä pohjalla kuin sie tai jotkut on 14-16 vuotiaita ja aivan liian syvällä synkkyydessä ja se ikä on vaa numero 18 ei se tarkoita että pärjäisit yksin tai se ei tarkoita että tuosta noin vaa muututaan aikuiseksi,jotkut 18 vuotiaat on vielä lapsia,aika monet viiltelevät,nuoret,keski-ikäiset ja häpeävät sitä,se ei tee susta pahaa ihmistä että viiltelet tai sitä että sua katotaan syyllisenä,sun ranteista näkee sen kuinka paha olo siul on,myöhemmin siitä näkee menneisyyden ja hakisit oikeesti apua,toi vaa pahenee ja pahenee ja täl menol löydät ittes sairaalasta letkuissa.Älä pelkää myöntää kärsiväsi tai kertoa pahasta olosta,sillä ne ongelmat vaa kasaantuu ja kasaantuu ja sit meet pahempaan solmuun.Onko ihmiset ylpeitä susta sitten ku hymyilet ja ne sattumalta huomaa ranteesi?onko ne ylpeitä että piilottelet asiaa?en usko,ne on ylpeitä että uskaltaisit kertoa totuuden ja hakea apua ajoissa sillä se ei ole häpeä avunhakeminen.tää postaus herätti miussa paljon ajatuksia ja oli pakko tulla kommentoimaan.Mut paljon voimii siulle<3
VastaaPoistaKiitos ihana <3
PoistaVoi Ada! Avun hakeminen ja vaikeuksien myöntäminen ei missään nimessä ole heikkoutta. Tee vihdoin satsaus parempaan tulevaisuuteesi ja hakeudu avun piiriin esimerkiksi paikallisen mielenterveystoimiston kautta. Numeron löydät varmasti netistä. Voit myös soittaa MLL:n lasten ja nuorten puhelimeen: 0800 120 400 tai Mielenterveysseuran kriisipuhelimeen: 0203445566. Noista paikoista osaavat ihan varmasti neuvoa sua eteenpäin, eikä sun tarvii enää kamppailla yksin ongelmiesi kanssa. Voimaa sulle avun hakemiseen. <3
VastaaPoista"vanhus"
Lasten ja nuorten nettiin tuli kyllä kirjoitettua, mutten vielä ole uskaltanut soittaa. Eiköhän tää tästä. Kiitos <3
PoistaSiinä, että hakee apua ei oo mitään hävettävää. Siksi on olemassa kriisipuhelimet ja psykiatrinen päivystys. Kuitenki ku oot sanonu että et nyt ihan pikkukaupungissa asu, joten oletan että sellainen löytyy. Mä oon ollu sun ikänen kun menin hakemaan apua. (Kaikki ei nyt ihan menny putkeen diagnoosien kanssa) mutta voisin kertoa enemmä jos vastaisit kik-mesessä. Tai sähköpostilla.
VastaaPoistaLaita ihmeessä sähköpostiin viestiä, mä oon hirveän huono vastaamaan kikissä oikeastaan kenellekään :)
Poista