Musta tuntuu, että mä olen luovuttamassa.
Sekoan.
Mut ei kerrota kenellekään.
Mä kuitenkin päätin, että mun on pakko sanoa jotain täälläkin. Kello on kohta puoli neljä aamuyöllä, enkä mä saa nukutuksi, kun tää asia vaivaa mua.
Mä tahdon kuolla. Tai en varsinaisesti, sanan oikeassa merkityksessä. Mä vaan tahdon kadota, lakata olemasta. Tahdon haihtua pois niin, ettei kukaan muista mun koskaan olleen olemassa. Tahdon pyyhkiä itseni pois menneisyydestä ja tulevaisuudesta.
Ei tää oo mitään oikeaa elämää. Mä olen onnellinen, joo, mut en aidosti. Ei kukaan haaveile viettävänsä kaikkea aikaansa pää sekaisin. Ei kukaan tahdo löytää onnea vain päihteiden avulla. Kantaa poikaystävän-tai-jonkin-sellaisen kukkaa taskussaan, napsia aamulääkkeitä siiderin kanssa.
Mulla on kolme ja puoli tuntia aikaa nukkua. Sen jälkeen mun täytyis ajaa. Kyllä mä alan olla ajokunnossa jo, ei se ainakaan promilleista oo kiinni, mutta väsymyksestä ehkä. Tai ahdistuksesta, ken tietää.
En oikein edes tiedä, mitä mä yritän sanoa. Sitä kai vaan, että mua ahdistaa olla mä. Mua ahdistaa olla isosisko maailman hienoimmalle pikkumiehelle. Mua ahdistaa olla paska esimerkki. Mua ahdistaa, kun Tommi sanoo mulle puhelimessa, että mulla on päihdeongelma. Mua ahdistaa, kun Lauri kysyy parin minuutin välein, että onks kaikki hyvin. Mua ahdistaa nähdä peilistä kalpea ja laihtunut paska ihminen.
Mut silti mä en tee asioille mitään. Leikin olevani aidosti onnellinen, suljen murheet pois mielestäni.
Vuosi sitten mä luulin olevani onneton ja nyt, kun mä luulen olevani onnellinen, olen mä todellisuudessa onnettomampi ja syvemmissä vesissä, kuin koskaan.
Voi Ada, rakas. Sä selviät, jos sulla on vielä rippunen taskussa sitä aikaa, varhaista nuoruutta kun kaikki oli vielä hieman paremmin. Muistele niitä aikoja ja mieti mitkä asiat on kääntyny päälaelleen. Mitkä asiat on vielä melkeinpä yhtä hyvin. Mitkä asiat vaivaa suo eniten ja aiheuttaa sulle stressiä ja kärsimystä? Voitaä luopua niistä? Jos et, yritä edes. Mun täyty itse käydä toi sama vähän aikaa sitten läpi. Mä en uskonut voivani luopua eräästä ihmisestä, joka oikeasti vain tuotti mulle stressiä ja pahaa oloa sekä ahdistusta. Sun täytyy käydä läpi sama.
VastaaPoistaJa muista Ada, että aina sulla on syy elää. On se sitten seuraavat lääkkeet tai parempi huomimen, syy on jokatapauksessa. Mieti, mitä sulla voi olla eessä, mä en nimittäin usko, että sun elämä jää vain tohon. Kaikella elämällä on tarkoitus, ei se mee vain niin, että sun elämä on 15 vuoden jälkeen samalla asteella, ei edes järjellä ajateltuna. Voimia Ada ja muista hakea apua! <3
Bea
Sepä se juttu juuri onkin: mikään ei ole niin kuin ennen. Mitkään asiat eivät ole ennallaan, mikään ei ole yhtä hyvin kuin ennen, mikään ei ole lähellekään niin. Kaikki mennyt on poissa, eikä sitä saa takaisin.
PoistaSun kommentista mä kuitenkin ymmärsin erään jutun. Mulla on syy elää. Mun syy elää on Lauri. Seuraavat lääkkeet, Tommi ja mun pikkuveli. Mulla on vielä monta syytä.
Kiitos Bea, kiitos ihan hirmuisesti piristyksestä <3
Sun TÄRKEIN syy elää olet sä itse, sun oma tulevaisuus ja elämä.
VastaaPoista"vanhus"
Niinhän se kai on...
Poista