Aikapommi on viritetty. Kuulen sen tikityksen korvissani ja tunnen, kuinka sykkeeni nousee.
Salla saa tietää hetkenä minä hyvänsä. Levitin tietoa tarkoituksella, menetin hermoni ihan totaalisesti. En jaksa Tommia enää, en jaksa katsoa, kuinka hän manipuloi ihmisiä. On aika tehdä loppu kaikelle. Nyt tosiaan toivon, että viesti kulkee perille.
Toteutin kaiken juuri niin, kuin olin alussa ajatellut. Avauduin ihmiselle, joka on kaupungin pahin juorukello. Kerroin minusta ja Tommista, kerroin kuinka hän pettää Sallaa ja kuinka Sallan kuuluisi saada tietää. Nyt vain toivon, että hän juoruilee tälläkin kerralla, kuten yleensä. Sitten toteutin sen osuuden, josta nautin kaikista eniten. Lähetin Tommille sähköpostia omasta osoitteestani ja lisäsin siihen pelkän otsikon.
"Aikapommi on viritetty, tieto kulkee valon nopeudella"
Nyt vain odotellaan. Joko pommi räjähtää tai sitten ei.
Ja mitä Lauriin tulee, kaikki on taas vaikeaa. Ihan liian vaikeaa. Löysässä hirressä roikutaan kokoajan. Tällä kerralla Lauri mokasi kaiken taas ja tajusi sen itsekin.
"Mä tuun hakemaan sut kahdelta."
Kymmentä vaille kaksi tulee viesti: "mee kotiin, en mä ehdikään"
Herra lupaa soittaa myöhemmin ja tulla meille. Ja lopun kai jo arvaattekin. Niin, ei hän koskaan tullut. Soitin kerran, ei vastausta. Soitin toisen kerran, ei vastausta. Luovutin. Kuluu tunti ja hän soittaa juuri ennen kymmentä.
"Niin joo, meidän piti nähdä..."
Raivostuin. Raivostuin niin paljon. Huusin muutaman minuutin ja loppujen lopuksi olin niin vihainen, että aloin vain itkeä ja löin luurin korvaan. Olen niin varma, että hän on pilvessä taas. Hän soittaa perään, en vastaa. Hän soittaa ja soittaa, laitan puhelimen äänettömälle. Rauhoituttuani laitan äänet takaisin päälle ja luen kolme saapunutta viestiä. Liuta anteeksi pyyntöjä ja sellaista.
Puhumme hetken ja olen jo täysin rauhoittunut. Lopuksi Lauri kysyy, että olenko vielä vihainen vai annoinko jo anteeksi.
"Mä annan aina anteeksi. Mä annan kaiken anteeksi, enkä mä ole vihainenkaan enää. Mut mä en unohda. Mä muistan aina kaiken pahan, mitä sä teet mulle. Mä muistan jokaisen rikotun lupauksen ja jokaisen valheen. Ne ei katoa mun mielestä mihinkään, ne on siellä aina."
Katkaisen puhelun ja laitan puhelimen takaisin äänettömälle. En tahdo puhua enää kenellekään tänään. Käperryn vilttiin ja itken itseni uneen.
Nyt ihan oikeasti jätät sen laurin, tee itsellesi palvelus ja tee se.
VastaaPoistaJa en tajua miksi sä kiusaat vaan tommia vaikka lauri on ihan samanlainen paskiainen. Mä en todellakaan ymmärrä miksi sä jaksat katsoa sen naamaa enää.
Koska Ada on säälittävä roikkuja. Ei se pärjää yksinään. Se haluaa väkisin olla rakastettu ja sietää kaiken paskankin vaan sen takia.
PoistaTapasi ilmaista asia oli, noh, ehkä vähän erilainen, kuin omani, mutta siis joo. Niinhän se kai on. Tahdon vain olla rakastettu, en tahdo olla yksin ja kestän liikaa juurikin sen takia. Ei kukaan pärjää täysin yksin, se on vain fakta.
PoistaToivoisin niin, että pystyisit unohtamaan nuo molemmat paskiaiset, koska niistä ei kumpikaan ole arvoisesi! Jospa hakeutuisit vaikka johonkin täysin uuteen harrastukseen, jossa voisit tutustua kokonaan uusiin ihmisiin. (Esim. johonkin liikunnalliseen, josta ois varmaan sulle itelles kokonaisvaltaista hyötyä.) Tiedän, että hakeutuminen vieraiden ihmisten seuraan vaatii paljon ja voi aluksi pelottaa, mutta minusta tuntuu, että tarvitsisit jotain kokonaan uutta elämääsi ja uusia tervehenkisiä ihmisiä ympärillesi.
VastaaPoistaTsemppiä elämäsi muuttamiseen: Vanhin lukijasi
Molemmat tuntuvat roikkuvan minussa kiinni kuin takiaiset tai silloin kun eivät, minä roikun heissä. En osaa laskea irti, en vaikka mikä olisi.
PoistaHarrastus tosiaan olisi hyväksi, mutta koko juttu ahdistaa tällä hetkellä ihan liikaa.
Kiitos kommentistasi :)