Tuijotan meitä kauppakeskuksen peilistä. Tajuan jotain, mitä kukaan ei tahdo tajuta. Minua alkaa itkettää.
"Lähdetään pois."
Me ollaan se pari, jonka kaikki kiertävät kaukaa. Me ollaan ne, keitä lasten käsketään vältellä ja katsoa pois päin. Meitä äidit lastenvaunuineen mulkaisevat pahasti ja mummot rollaattoreineen kuiskivat ilkeyksiä meistä toisilleen.
Minulla viiden sentin juurikasvu, kun ei ole varaa ostaa hiusväriä. Posket lommolla, kun ruoka ei maistu, eikä sitä ole varaa ostaa. Eiliset meikit naamassa ja lääkepäissäni horjun huterin askelin eteen päin ja roikun Laurin kädessä kiinni. Laurilla musta silmä baari-illan jäljiltä ja ylikasvanut tukka. Reikä farkun polvessa ja rähjääntynyt olemus.
"Voi tyttö raukkaa", ne kuiskii. Tekee mieli selittää. Tekee mieli kertoa, etten minä aina näytä tältä. Tekee mieli mennä kotiin suihkuun ja käpertyä peiton alle ja niin minä teen. Lauri lähtee omaan kotiinsa ja sovimme näkevämme alkuviikosta taas.
Älä välitä niistä Ada. Sinulla ja kenellä tahansa on yht suuri oikeus tehdä mitä haluat ja rakastat ja kävellä missä lystää ja mihin lystää. Ihmisillä on itse ongelma ja mielet liian mustia. He tahtovat elää täydellisessä maailmassa eivätkä osaa avata silmiään. Sä ansaitset parempaa. Älä välitä, vaikka se on vaikeaa. Sulle on jotain paljon parempaa.
VastaaPoistaVoimii ihana!! Sä oot erityinen ja ainutlaatuinen just tuollaisena.
Bea
Kiitos hirmuisesti Bea <3
PoistaMieli on ollut taas vähän maissa tänään, mutta lääkkeistä se vain johtuu. Kaikki on kyllä muuten ihan jees. Olenkin ihmetellyt, että oletko täällä vielä, kun et ole kommentoinut vähään aikaan. Kiva huomata, että olet vielä mukana <3