Noniin, linjoilla ollaan taas. Minulla on kertynyt niin paljon kerrottavaa teille tässä päivän aikana, etten edes tiedä mistä aloittaa!
Kerrottakoon vaikka ensin se, että olen kotona taas. Tarkoitukseni oli ns. lomailla huomiseen, mutta ihmisten seura alkoi ahdistaa liikaa ja halusin pois. Jo viime yönä minulle tuli sellainen olo, etten kuulu tänne, kukaan ei halua minua tänne ja haluan kotiin. Laitoin yöllä Laurille viestiä ja hän haki minut aamulla pois.
Lauri on viime aikoina ollut niin täydellinen, että olen ollut todella ihmeissäni. Tiedän, että heti kun kehun häntä, kaikki menee pieleen taas, mutta kehun silti. Minusta tuntuu, että hän oli todella epävarma tunteistaan melko pitkään ja ihan kuluneen kuukauden aikana hän on saanut asiat järjestettyä päässään. Olemme nähneet tosi paljon, tehneet paljon erilaisia juttuja ja hän on ollut todella huolehtivainen ja avulias, mikä on sille aluksi tuntemalleni Laurille täysin epätyypillistä. Parempi kuitenkin näin, olen todella tyytyväinen.
Sitten olisi vuorossa eräs juttu, josta en ole blogissa tai missään muuallakaan hiiskunut sanaakaan. Luonani kävi tänään vieras. Vieras, jota en ole tavannut koskaan aiemmin ja jota en tunne oikeastaan lainkaan. Tiedän, että jos kertoisin tästä ihmisille, kaikki sanoisivat minun olevan typerä.
"Miks sä päästit jonkun ventovieraan sun kotiis?"
Luotan kuitenkin omaan arviointikykyyni. Tai ehkä vain kerjään ongelmia ja olen välinpitämätön. Kenties.
Tämä vieras oli kuitenkin mies, minua muutaman vuoden vanhempi, oikein mukava ja kivan näköinen. Ja tässä vaiheessa te ajattelette minun olevan ihmishirviö, pettäjä ja täysin ääliö. Rauhoittukaa, hän on kihloissa. Ja minä seurustelen. Täysin ystäväpohjalla siis tapasimme, joimme kahvia ja nauroimme huonoille vitseille.
Seuraava kysymys teidän suunnaltanne lienee, että mistä minä tunnen hänet. Jep, chatista. Juttelimme jossain netin chatissa yli kaksi vuotta sitten ensimmäisen kerran ja sen jälkeen olemme jutelleet sähköpostilla ja facebookissa enemmän ja vähemmän ahkerasti. Tänään hän sitten oli tulossa työhommiin tälle suunnalle ja tapaaminen oli vihdoin mahdollista. Viiden sadan kilometrin välimatka kun ei sitä tapaamista kovin paljon helpota.
Ajattelin ensin, etten kerro hänestä mitään bloginkaan puolella, kun en ole kertonut muutenkaan kenellekään muulle, kuin Laurille, mutta kerroin nyt sitten kuitenkin.
Tänään oli mukava päivä, ahdistus on ainakin toistaiseksi pienemmissä lukemissa kuin hetkeen ja kaikki on ihan ok. Lauri lupasi tulla yöksi tänne, kunhan pääsee sukulaisiltaan irtautumaan ja katsomme vielä ennen nukkamaan menoa jonkin leffan.
Tommista tulee kuitenkin kyselyitä myöhemmin, kun en hänestä sanallakaan maininnut, joten sanottakoon nyt sitten, että emme puhu edelleenkään. En ole nähnyt häntä, enkä ole kuullut hänestä. Hän ei vastannut kahteen laittamaani viestiin, enkä aio juosta hänen perässään.
Tällaista täällä suunnalla. Miehiä, miehiä. Yksi ainut niistä on kuitenkin se oikea, siitä ei ole epäilystäkään, mutta ystäviäkin on mukava olla - vaikka sitten viidensadan kilometrin päässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti