Voi äiti olla ylpee pojastaan

"Tiedäthän sä, että mä en ikinä tahtois satuttaa sua?"

Sniif, itkettää. Miten joku voi olla noin ihana? Hän löytää aina ne oikeat sanat, hän osaa kohdella minua oikein. Hän silittää tukkaani kun minua itkettää, kuiskii rauhoittavia sanoja korvaani. Kun yöllä olen potkinut peiton pois päältäni, hän peittelee minut, ettei minua palele. Aamulla herään pusuihin, aamupala on valmiina pöydässä ja kahvi kiehuu.

Vaikka hän onkin välillä ihan täysi ääliö, niin kyllä hän on silti aika ihana. Minun ihana ääliö.

Virheet eivät ole virheitä, ne ovat yksityiskohtia. Sanat eivät ole vain sanoja, niillä on merkitys. Nyt tiedän mitä on rakkaus. Hän opetti sen minulle.

Rakkaus on pusuja ja silityksiä. Kyyneleitä, niin ilosta kuin surustakin. Kuuntelevat korvat. Silmät, jotka ymmärtävät. Anteeksi anto ja suuria tunteita. Perhosia vatsanpohjassa. Muistoja ja kokemuksia. Hiljaisuutta ja kauhea meteli. Ikävää. Sanoja, jotka todistetaan teoilla. Läheisyyttä ja lämpöä. Hän on rakkaus. Minä rakastan.

Tiedän, että jonain päivänä tulen kirjoittamaan tänne siitä, kuinka hän ei osaa tehdä mitään oikein ja kohtelee minua huonosti. Kirjoitan riidoista ja siitä, kuinka hän saa minut itkemään. Sinä päivänä muistuttakaa minua tästä tekstistä. Minä rakastan.