Millo minnekki tie tää kulkee nii takas voi palata aina kun silmät sulkee

Raahasin itseni taksilla keskellä yötä lokaatioon x, jossa tulen viettämään jouluni. Tarkoitukseni oli tulla tänne vasta aamulla, mutten jaksanut istua yksin kotona, joten tulin tänne valvomaan. Kaikki muut nukkuvat ja minä hykertelen sohvalla kuunnellen musiikkia kuulokkeista. Viimeiset säästöt kuluivat taksiin, mutta samapa tuo.

Tunnin taksimatkan kulutin jutellen ensin puhelimessa Laurin kanssa ja sen jälkeen rupatellen mukavia taksikuskille. Mukava mies, mukavia juttuja. Se kuski siis, Laurin kanssa lähinnä nyyhkin ja ynisin jotain epämääräisiä sanoja rakkaudesta. Melko syvällisiksi alkavat nämä jutut mennä, liekö se merkki hulludesta.

Voi jos vain voisin päästää ihmiset pääni sisälle. Kaikki näkisivät minut niin erilailla sen jälkeen. Yritän parhaani mukaan tuoda ulos sen, mitä päässäni pyörii, mutta se vain tuntuu olevan niin hirmu vaikeaa. Kai minä silti jollainlailla olen onnistunut, kun minulle blogissakin sanotaan, että olisin tutustumisen arvoinen ihminen. Ihan kiva, olen otettu!

Alkuperäinen suunnitelmani oli kirjoittaa teille jotain hurjan spesiaalia joulun kunniaksi, mutten pysty siihen tässä mielentilassa. Tyydyn siis vain selittelemään sekoja, kertomaan jutuista. En sitten tiedä onko linjoilla ketään, kun tapana lienee tehdä jouluna muutakin, kuin istua tietokoneella, toisin kuin minä teen.

Ennen tykkäsin joulusta, mutta sen jälkeen kun joulumuistoihin liittyivät lähinnä hiilihanko ja veri, niin lopetin sen tykkäämisen. Ei siinä ole mitään järkeä tykätä juhlasta, josta päällimmäisenä mieleen tulevat vain negatiiviset asiat. Onhan se ruoka tietysti ihan jees ja materialistina pidän myös lahjoista, mutta muuten en oikein välitä koko juhlasta. Tekisi vain mieli lukittautua yksin kotiin ja itkeä silmät päästään.

Sen säästän kuitenkin välipäiville, kun rakkaalla ystävälläni on syntymäpäivät. Jaa, että miksikö itken silloin? Koska jokin meni pahasti pieleen, enkä puhu hänelle enää. Ystäväni täyttää pyöreitä, enkä saa olla läsnä. En voi olla se, joka tekee siitä päivästä hänelle ikimuistoisen. En voi olla viettämässä sitä päivää hänen kanssaan. No, turhapa siitä on enää jauhaa, ei se tästä miksikään muutu.

Minulla on jo pitkään ollut outo tunne. Ihan kuin kuolema roikkuisi hihassa kiinni. Ensin kaikki viina sekoilut, lääkkeet, ruokahalun katoaminen, kivut, ahdistus, paniikkikohtaukset, päänsärky, vahvemmat lääkkeet, toinen todellisuus. Tiputus, ylitunteellisuus ja mielialan vaihtelut. Vainoharhaisuus ja pelkotilat. Viime yönä kuitenkin päätin, että tämän on aika loppua. En tiedä miksi, mutta heti sen Tommille lähettämäni viestin jälkeen sain jostain ihan kummallisia ajatuksia ja nyt aion todella hakea apua. Näen itseni ihan toisessa valossa.

Nyt kuitenkin istun tässä sohvalla, kuulokkeista pauhaa Pyhimys. Joulukuusi loistaa eteisessä ja nukkuvan rakkaan tuhina kuuluu tänne asti. Nyt voin sanoa, että minusta tuntuu hyvältä. Lääkehuurut ne on, eikä mikään muu, mutta nautin tästä silti. Tuntuu, kuin leijuisin ilmassa. Tuntuu, kuin sieluni olisi irti ruumiista.

Hyvää joulua rakkaat lukijat, olette tärkeitä jokainen <3