Eräässä lempiblogeistani kirjoitettiin tänään aiheesta, joka on minulle erittäinkin tuttu. Postauksen sanat osuivat tunteisiini ja kaikki sanottu oli kuin suoraan ajatuksistani. Tiedätte hyvinkin, ettei minulla ole ystäviä. Vika on kai loppujen lopuksi minussa, mutta alla oleva teksti, jonka lainasin kyseisestä blogista, tiivistää ajatukseni täydellisesti. Tästä pääsette lukemaan xxxx:n kirjoittaman tekstin kokonaisuudessaan, klik!
"...Sen jälkeen mulle tärkein ihminen sanoo mulle että 'kyllä mä tiedän'. Sanoinkuvaamaton viha, MITENNIIN TIEDÄT? ethän sä helvetti edes kysy miten mulla menee. Haista paska, jätä mut rauhaan. Heti viestin lähdettyä puhelimestani kaduin sen lähettämistä.
Ensimmäisen kerran tämän suhteen aikana sanoin mielipiteeni kaikesta. Sanoin sen ehkä hieman suoremmin kuin olisi pitänyt, mutta sanoimpa kuitenkin. Vituttaa että riitoja ei ikinä sovita, unohdetaan vain eikä puhuta. No paha se on tietenkään toista pakottaa puhumaan, muttakun oon itse ihminen joka pyrkii selvittämään asiat puhumalla, jottei kenellekään jää mitään hampaankoloon. En pysty enää nielemään kaikkea, en pysty enää esittämään ettei mun tarvitse puhua. EN PYSTY..."
Aivan suoraan minun ajatuksistani, ihan täydellinen kirjoitus. Juuri nimenomaan näin kävi viimeisenkin ystäväni kanssa ja nyt olen yksin. En tiedä onko sekään sitten niin hirveän kivaa, mutta kai se on vain parempi näin. Onhan minulla sentään Lauri. Ainakin silloin tällöin...
Toisaalta teksti kuvaa myös melko hyvin ajatuksiani Tommia kohtaan. Asiat jäivät selvittämättä, tärkeät sanat jäivät sanomatta ja se ahdistaa minua. En vain voi olla puhumatta, en pysty siihen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti