Koetin tavoittaa onnea suurempaa

"'Ystävyys on ikuista', ne sanoo. Mut tosi ystävyyttä on se, että päästää irti, kun on sen aika. Laskee irti tarakasta, vaikka kaatumisen riski on olemassa. Oikeaa ystävyyttä on se, ettei unohda toista vuosienkaan jälkeen. Että muistaa ne pienetkin yksityiskohdat ja että ikävöi. 

Tosi ystävyyttä on se, että tietää toisen olevan siellä jossain. Ja se, että katsoo vanhoja valokuvia ja voi hymyillä niille. Voi antaa anteeksi ne virheet ja muistaa ne hyvät hetket. Ystävyys on vain hetken mittainen, mutta silti ikuinen. Se ei lopu koskaan, ei ikinä, vaikka olisimmekin erossa. Se säilyy sydämessä. Se on pieni kipinä, joka ei koskaan sammu.

Ja aina on olemassa mahdollisuus, että tapaamme vielä. Sitä ei kukaan tiedä, mutta annetaan ajan näyttää. Sulla on sun elämä ja mulla mun. Meidän täytyy elää ne, eikä murehtia toisistamme. Ei anneta tän tuhota kaikkea muuta, mitä meillä on. Muista, että mä kuljen aina sun mukana. Ja sä kuljet mun. Sä olet syvällä mun sydämessä ja kaikki sun neuvot pysyvät mun mielessä ikuisesti.

Mä annan kaiken anteeks sulle, enkä muistele pahalla. Kaikesta huolimatta. Anna säkin anteeks mulle. Pärjäile, rakas. Hyvää loppuelämää ♥"

Nyt on tullut se hetki, kun minun on pakko laskea irti. Olemme käyneet reunalla liian monta kertaa. Jos vielä jatkamme leikkimistä, putoamme pian. Sekä minä, että hän. Meidän hetkemme ei ole nyt. Ei ehkä tässä elämässä ollenkaan. Mutta ehkä vielä joskus, jossain, kaukana täältä. 

Rakastan Lauria ihan liikaa. En halua riskeerata sitä kaikkea Tommin takia. Tommikaan ei riskeeraa suhdettaan minun takiani. On helpompi vain antaa olla. 

Vielä on edessä se, että joudun kertomaan päätöksestäni Tommille. Joudun olemaan vahva, olemaan antamatta periksi. Luovun vapaaehtoisesti viimeisestäkin ystävästäni. Sen jälkeen minulla on enää vain Lauri. Ja toivoin todella, että teen oikein tehdessäni näin.