"Tänään on taas se päivä viikosta, mitä vihaan kaikista eniten. Jokaikinen sunnuntai mä vaan odotan. Mä odotan, että sä soitat. Tälläkin kerralla sä olet viikon myöhässä, mutta silti mä vaan toivon, että edes tänä sunnuntaina sä soittaisit.
Mutta mä tiedän, ettet sä tee niin. Sä et muista mua. Ja mä muistan sut niin selkeesti, että mua sattuu. Sunnuntait on mulle kuin suolaa haavoissa. Aina kun mä näen sanan 'sunnuntai', sä muistut mun mieleen. Sunnuntai on se päivä, kun mua nöyryytetään taas uudelleen. Sä tiedät, että mä odotan ja mä tiedän, että mä odotan turhaan.
Vaikka kuinka yrittäisin olla odottamatta, tehdä jotain muuta, en voi unohtaa. Ja juuri, kun olen unohtamassa, sä soitat. Sä teet sen aina vaan uudelleen. Sä kidutat mua. Sä olet suola mun haavoissa, sä satutat mua. Sä syöt mua pala palalta pois. Kohta musta ei ole enää mitään jäljellä. Mä olen vain ihmisraunio, valmis hyväksikäytettäväksi taas.
Sitäkö sä haluat? Sä haluat, että mä olen tarpeeksi heikko, jotta mä alistuisin sun tahtoos uudelleen, niinkö?
Tänä sunnuntaina mä olen heikompi kuin pitkään aikaan. Mä herään omaan itkuuni. Hukuttaudun itsesääliin ja päihteisiin. Makaan lattialla sikiöasennossa ja itken. Vajoan hetkeksi taas takaisin pohjalle. Mutta sitten mä muistan, että se on just sitä, mitä sä haluat. Mä en halua toteuttaa yhtäkään sun haaveistas. Mä olen vahva. Nousen ylös ja pakotan itseni suihkuun. Lähden ulos, kävelen metsässä, kastelen itseni sateessa ja tulen takaisin kotiin. Romahdan eteisen lattialle. Istun siinä ja katson itseäni peilistä. Katson itseäni pitkästä aikaa kunnolla. Mua tuijottaa riutunut ja räihnäinen, tyttö. Itkusta punaiset silmät ja märkä, takkuinen tukka. Reikä housun lahkeessa ja liian suuri pusero. Räihnäiset lenkkarit ja liian tummat silmäpussit.
Sä tuhoat mut, Tommi rakas."
Oot oikeessa, sunnuntait on kamalia. Kaikki on hiljaista ja vaisua. Kaupat ovat kiinni ja ihmiset vetäytyvät omiin oloihinsa. Mä pyydän että yrität olla käyttämättä päihteitä ongelmiin se vain tuo uusia ongelmia. Ihan totta. Sun ei tarvi esittää vahvaa jos et ole. Ole oma itsesi. Kun tuntuu pahalta ala kirjoittaa tai kensi jokin muu keino. Mulle kirjottaminen on tapa purkaa ajatuksiasi. Kannat muiden huolia, mutta et mieti itseäsi. On jo sen aika. Beea
VastaaPoista* ajatuksiani :D
VastaaPoistaTiedän kyllä, että päihteet eivät ole ratkaisu. Ne ovat vain hetkellinen pakokeino, josta ei seuraa mitään hyvää. Aiemmin olin suuremmissakin ongelmissa asian kanssa, mutta enää lipsun vain harvoin.
VastaaPoistaParempi keino pahan olon poistamiseen on kirjoittaminen, niin kuin sanoitkin. Sen olen ymmärtänyt itsekin viime aikoina ja siksi tämän blogin aloitinkin. Te lukijat olette minun tukijoukkoni ja turva hädänhetkellä.
On totta myös, että murehdin liikaa muista. Olen liian kiltti, enkä osaa lopettaa sitä.
Huomasin taas, että kaiken kirjoittaminen tänne helpotti oloani. Ja sinä helpotit sitä myös. Kiitos paljon kommentista taas, Beea! :)