Sivut

torstai 9. toukokuuta 2013

Mietin missä olen monen monen vuoden päästä, kun ei päästä irti tästä pakottavast elämästä, mielen pahottavast ihmisestä

Tuskin olette yllättyneitä, kun sanon, että Tommi jäi taas kiinni valheesta. 

"Mä olen myös helatorstain töissä, joten ehdin soittelemaan vasta viikonloppuna, jos silloinkaan."

Auto on pihassa ja valot keittiössä. On ollut koko päivän. En tiedä onko Salla siellä vai ei, mutta Tommi ei ainakaan ole töissä. Eikä hän ole myöskään soittanut tiistain jälkeen.

Nyt päätin, etten mainitse hänelle mitään tästä, vaan myöhemmin yritän johdatella keskustelun helatorstaihin ja saada hänet joko 
a. kertomaan, että hän olikin kotona tänään
tai
b. saada hänet kiinni valheesta kun hän väittää olleensa töissä

Saa nähdä milloin herra ilmoittelee itsestään...

Tajusin myöskin erään toisen asian, mutta se on vielä niin epävarma, että siitä lisää myöhemmin kun olen hieman varmempi tästä. Ei, en ole raskaana jos sitä mietitte!

Nyt olen kuitenkin niin kyllästynyt ja väsynyt odottamaan ja olenkin tänään yrittänyt ajatella jotain muuta kuin Tommia. Kävin hakemassa pikaruokaa kotiin, söin ja katsoin elokuvaa. Myöhemmin kävin pitkällä lenkillä ja lämpimässä suihkussa. Nyt vain kuuntelen musiikkia ja selailen lempi blogejani.

Kyllä tämä tästä, ehkä Tommi joskus soittaa, ehkä ei.

6 kommenttia:

  1. Miksen tunne sinua, haluaisin vain hakea sinut meille katsomaan hömppäleffoja ja syömään lisää roskaruokaa :-( Olen kommentoinut tänne blogiin aikaisemminkin mutta en tiedä. Harmittaa sun puolesta. Kumpa vain osaisin lohduttaa.

    VastaaPoista
  2. Vaikket sitä ehkä uskokkaan, tuo lohdutti todella.
    Kaiken olen menettänyt, mutta on minulla teidät. Joka päivä tästä blogista ja teistä lukijoista tulee minulle yhä tärkeämpiä ja tärkeämpiä <3
    Kiitos :)

    VastaaPoista
  3. Ihmiset ketkä häipyvät ympäriltäsi vaikeitten aikojen tullessa eivät ole sun arvosia. Jos jotain oon oppinu lyhyen elämäni aikana niin tuon.. Voimia! T. sama ano :-)

    VastaaPoista
  4. Suurin osa ihmisistä, joita ympärilläni on ollut, ovat vain halunneet välttää vaikeuksia ja jättäneet minut yksin. Ne harvat, jotka jäivät ovat sitäkin tärkeämpiä minulle nyt <3
    Kiitos!

    VastaaPoista
  5. Unohda toi poika. Leikkii sun kanssas vaan. Vaikka ajattelet itse olevasi se, joka pitää lankoja käsissään, et se sinä kuitenkaan ole.
    Pari sanaa tuolta todella vastenmielisen oloiselta pojalta ja olet taas sulaa vahaa ja unohdat kaiken pahan.. ja hän saa lisäaikaa leikkiä kahden tytön kanssa.
    Toivottavasti joskus kasvaa aikuiseksi.

    On niitä ihan oikeastikin mukavia ja luotettavia ihmisiä olemassa :)

    VastaaPoista
  6. Välillä minustakin tuntuu juuri siltä, mutta välitän liikaa. Ja kyllä Tommikin välittää. Hän ei vain osaa välittää vain yhdestä ihmisestä kerrallaan...

    VastaaPoista