Mun "täytyis" pian lähteä ulos. Olen sopinut aikoja sitten, että viikon päästä menen. Vauvalle tulee hoitaja koko yöksi meille tänne kotiin ja mä menen. Omaa aikaa. Mä saan olla hetken mä, ilman, että kukaan kokoajan roikkuu mussa kiinni. Ilman, että mun täytyy olla jatkuvassa valmiudessa. Mä saan rentoutua, tehdä mitä ikinä haluan. Mut kun mä en halua.
Tai haluan. Mut en. Se on mun vauva. Se tarvii mua. En mä voi olla yötä poissa. En mä voi olla ollenkaan poissa.
Kyllä mä tiedän, että ne pärjää täällä. Tuttu turvallinen ihminen on hänen kanssaan, mä voin ihan rauhassa mennä. Mut silti. Ahdistaa lähteä. Mun pieni.
Mä oon tosi iloinen siitä, että sä oot kokenu vauvan esimerkiksi rauhoittavan ja tyynnyttävän sua. Must sun tekstien perusteella kuulostaa siltä, että sä oot ollut pienellä tosi hyvä äiti, sellainen mitä jokainen pieni tarvitsisi. Haluan kuitenkin muistuttaa, että jos millään pystyt lähtemään, niin omakin aika on tosi tärkeetä, myös siksi että jaksat antaa lämpöä ja turvaa lapselle. Muista siis huolehtia ja välittää itsestäsi, äitinä voit nyt aatella eri tavalla, mutta mun mielestä satunnainen irtiotto ei tee sinusta mitenkään huonompaa äitiä, kunhan vauvan asiat on sillä välin kunnossa.
VastaaPoistaTein tosiaan pitkän ajan jälkeen paluun blogisi pariin, toivottavasti oon vielä tervetullut :D Musta oot selvinny tosi hyvin, muista arvostaa itseäsikin ja paljon tsemppiä sinne päin! :')
Bea
Voi Bea, tottakai olet tervetullut! Kiva kuulla sinusta pitkästä aikaa :)
PoistaKaikki läheiset ovat sanoneet, että mä olen hyvä äiti ja siltä musta itsestänikin tuntuu. Uupumus alkaa kuitenkin toisinaan olla melko kovaa, joten kyllä mä olen menossa ulos omaa aikaa viettämään. Täytyy vain yrittää rentoutua, vaikka se ehkä vaikeaa onkin.